Etusivu Ahlaisten seurakunta

Ahlaisten seurakunnalla

Ahlaisten kirkko
on 300 vuoden historia. Ahlaisten kappelin perustamisasiakirja on vuodelta 1691. Ensimmäisen kirkkonsa ahlaislaiset saivat 1693.

Päätös muodostaa Ahlaisista itsenäinen kirkkoherrakunta saatiin senaatilta 1893, mutta ehtona oli ränsistyneen pappilan korjaaminen. Kunnostustyö oli sen verran hidasta, että vasta 1909 astui virkaan Ahlaisten ensimmäinen kirkkoherra.

Ahlaisten seurakuntaan kuuluu entisen Ahlaisten kunnan alue. Se on Porin seurakunnista pohjoisin ja pinta-alaltaan suurin.

klikkaa suuremmaksiSeurakunnan toimitiloja ovat kirkko, seurakuntakoti, seurakuntatoimisto ja partiolippukunnan käytössä oleva renkipirtti.

Ahlaisten seurakunnassa oli vuoden 2009 lopussa 1167 jäsentä. Seurakunnan asioista päättävässä seurakuntaneuvostossa on 8 jäsentä.

Lisätietoja seurakuntamme toiminnasta saa näiltä sivuilta ja seurakuntatoimistosta.


Ahlaisten kirkko

on avoinna kesällä 2009 opastettuna

  • 15. kesäkuuta - 7. elokuuta
    ma-pe klo 10-16

Kirkko on vanhin Porin kirkoista. Vuonna 1796 valmistuneen kirkon on rakentanut Salomon Köykkä-Köhlström, jonka käsialaa on myös kirkon saarnatuoli. Kirkko suurennettiin vuonna 1908 ristikirkoksi, johon mahtuu 720 henkeä.

17-äänikertaiset urut asennettiin vuonna 1909. Alttaritaulun ”Jeesus siunaa lapsia” on maalannut Elin Danielsson-Gambogi vuonna 1888. Kirkossa on useita arvoesineitä 1600-luvulta.

C. L. Engelin piirtämä kellotapuli on vuodelta 1832.

Ahlaisten kirkon sijainti kartalla.

 

Ahlaisten kirkko 360° panoraamakuvanaAhlaisten kirkon panoraamakuva

 

 

 

Sisäkuvia kirkosta

Klikkaamalla aukeavat kuvat edellyttävät selaimelta pop up -ikkunoiden sallimista...

 

 

 

 

Viimeksi päivitetty 18.03.2010 11:34
 
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - (02) 6238 700