Etusivu Hautauspalvelut Hautausmaat

Ahlaisten vanha ja uusi hautausmaa

Ahlaisten vanha hautausmaa

Ahlaisten kirkon ympärillä oleva vanha hautausmaa on otettu käyttöön jo vuonna 1679. Monet muistomerkit ovat viime vuosisadan kivenhakkaajien taidonnäytteitä. Vanhoja valurautaisia muistomerkkejä on joitakin kymmeniä.

 

Käppärän hautausmaa

Käppärän hautausmaa sijaitsee Käppärän kaupunginosassa Käppäränkankaalla. Hautaukset vanhalla hautausmaalla Hampustenmäellä lopetettiin ja Käppärän hautausmaa vihittiin käyttöön 29.6.1884 silloisella Hirsipuunmäellä. Noin sadan vuoden ajan lähes kaikki porilaiset haudattiin Käppärän hautausmaalle.

 

Lassilan hautausmaa

Lassila on hyvin vanhaa asuttua seutua. Seutu kuului Ulvilan emäseurakuntaan.
Lassilalaisilla ei ollut omaa kirkkoa eikä hautausmaata ja näin vainajien kuljettaminen Ulvilaan haudattaviksi oli äärimmäisen hankalaa. Noormarkussakaan ei ollut vielä tuolloin hautausmaata. Kuljettaminen tapahtui tavallisesti veneellä, toisinaan jopa kantamalla. Tavalliset kirkkomatkatkaan eivät olleet yhtenä päivänä tehtävissä. Nämä hankaluudet
olivat omiaan herättämään ajatuksen oman kirkon rakentamisesta.

 

Metsähautausmaa

Porin metsähautausmaa on ensimmäinen varsinainen metsähautausmaa Suomessa. Metsähautausmaa on ainutlaatuisena kokonaisuutena herättänyt runsaasti huomiota, vieraita on saapunut myös maamme rajojen ulkopuolelta. Tämä ainutlaatuinen ympäristö tarjoaa kauniin luonnonmukaisen vaihtoehdon perinteiselle hautausmaamiljöölle.

 

Noormarkun hautausmaa

Noormarkun hautausmaa sijaitsee Pori-Jyväskylä tien varressa, Vanhan Vaasantien ja Kirkkotien kulmassa.
 

Reposaaren hautausmaa

Reposaaren hautausmaa sijaitsee ikivanhan merireitin välittömässä läheisyydessä,
Pohjanlahden rannalla.  Ensimmäinen hautaus Reposaaren  hautausmaalla tapahtui
20.11.1897.

 

Sankarihaudat

Sankarihautausmaat ja sotien ajan muistomerkit

Porin ev.lut. seurakuntayhtymän alueella sankarihautoja on kuudessa eri paikassa.

Keski-Porin kirkkopuiston sankarihaudoissa on 536, Ahlaisissa 64, Reposaarella 62, Lassilassa 48, Lattomerellä 19 ja Noormarkussa 84 vainajaa. Sankarivainajien muistomerkkien lisäksi samoilta alueilta löytyy myös muita, sotien aikaan liittyviä muistomerkkejä.

 

Tunnustukseton hauta-alue

Tunnustuksettomat hauta-alueet on tarkoitettu kuolleille, jotka eivät ole tahtoneet viimeistä leposijaa evankelisluterilaisesta kirkkomaasta.

 

Vanha hautausmaa

Porin ensimmäinen hautausmaa sijaitsi kirkon vieressä, aivan kaupungin keskustassa. Hautausmaan siirtoa oli ryhdytty pohtimaan Porin tulipalon vuoden 1801 jälkeen, koska keskustassa sijaitseva hautausmaa koettiin epäterveelliseksi ja kirkkomaa alkoi täyttyä. Uuden hautausmaan tarve oli todellinen. Uudeksi hautausmaan (Vanha hautausmaa) sijoituspaikaksi määrättiin Hampustenmäki.

 

Veteraanihaudat

Veteraanihaudat
Sotaveteraanit, miinanraivaajat ja heidän aviopuolisonsa

Porin hautausmailla veteraaneille on omat hauta-alueet Metsähautausmaalla ja
Vanhalla hautausmaalla. Sukuhautoihin hautaaminen on tietenkin mahdollista.

 


Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718