Etusivu Hautauspalvelut Hautausmaat Reposaaren hautausmaa

Reposaaren hautausmaa

Reposaaren hautausmaa sijaitsee ikivanhan merireitin välittömässä läheisyydessä,
Pohjanlahden rannalla.  Ensimmäinen hautaus Reposaaren  hautausmaalla tapahtui
20.11.1897.

Pienen hautausmaan vanhempi osa on kokonaisuudessaan syntynyt eri puolilta maailmaa purjelaivojen tuomasta painolastimaasta. Reposaarelaiset on siis haudattu vieraan maan multiin. Nykyisin hautausmaan vanha osa on saanut viereensä uuden laajennusosan. Reposaaren hautausmaan laajennusosa vihittiin käyttöön 24.9.2006. Uusia hautapaikkoja on noin 600. Maa-aines on tuotu Harjavallasta. Laajennuksen jälkeen alue on 1,3 hehtaaria.

Kirkon puolelta, isojen kuusien varjostamasta rautaportista tulllessa, vasemmalla on uurnahauta-alue ja oikealla muistolehto sekä Pois nukkuneiden muistolle -muistokivi, joka paljastettiin 13.6.1993 Reposaari-päivien yhteydessä. Meren kivet –taideteoksen on suunnitellut Olavi Vaahtera ja Toivo Henriksson.

Reposaarelaisten lisäksi hautausmaalla on saanut viimeisen leposijansa moni vieraan maan merimies. Heille Reposaaren seurakunta on pystyttänyt yhteisen muistomerkin. Hautausmaalla on vuonna 1958 kuolleen kauppaneuvos Werner Hacklinin Nuorukainen ja ankkuri –hauta-muistomerkki, joka on kuvanveistäjä Kalervo Kallion käsialaa.
Kirkkopuistossa on Wäinö Aaltosen veistämä Torpedovene S2 -muistomerkki.Reposaaren_hmaa

Reposaaren hautausmaa lyhyesti:

  • Hautapaikkoja entisissä arkku- ja uurnahaudoissa
  • Uusia arkkuhautoja
  • Uusia uurnahautoja
  • Muistolehto

Siunaukset tapahtuvat Reposaaren norjalaistyylisessä vuonna 1876 valmistuneessa kirkossa tai seurakuntayhtymän muissa siunauskappeleissa. Kirkossa on tilaa 300 hengelle.  
Reposaaren pappilan voi varata muistotilaisuuskäyttöön. Pappilassa on tilaa 50 hengelle. Pappila voidaan varata samalla, kun sovitaan hautauksesta Reposaaren seurakuntatoimistossa.

Hautausmaan osoite
: Satamapolku, 28900  Pori                                                                    
Kirkko: Kirkkokadun alkupäässä, 28900  Pori     Sijainti kartalla
Pappila: Merimiehenkatu 3, 28900  Pori

 

 
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - (02) 6238 700