Etusivu Hautauspalvelut Porin krematorio

Porin krematorio

Porin krematorio rakennettiin Ison kappelin tiloihin vuonna 1988. Uusi uuni valmistui marraskuussa 2006. Krematorion vanhaa uunia käytetään edelleen tarvittaessa.

Tuhkausten määrä kasvaa jatkuvasti. Porin krematoriossa tuhkataan vuosittain yli 900  vainajaa. Porilaisten vainajien osuus tuhkauksista vuonna 2009 oli 70,3 %.

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Porin krematorio sijaitsee Käppärän hautausmaalla Ison kappelin tiloissa osoitteessa Kellarikuja 2, 28120 Pori
Krematorion läheisyydessä on kaksi parkkialuetta. Toinen on Rauhanpuiston varrella ja toinen osoitteessa Kellarikuja 2. Molemmilta parkkialueilta matkaa krematorioon ja uurnanluovutus-huoneelle on noin 100 metriä. Porteilta löytyy opastaulut.

Ajanvaraukset

Tuhkausaika varataan Hautauspalveluista puh. 0400 309 779 tai 0400 309 782.

Kun hautaus tulee muualle kuin Poriin, uurnan noudosta tulee sopia etukäteen
puh. 0400 309 778. Samalla viikolla tuhkatun  vainajan uurnan voi noutaa aikaisintaan perjantaina.

Toimisto on avoinna ma-pe  klo 8.30-15.00.

Uurnanluovutuksia voi varata seuraavista ajoista:
maanantai-torstai   klo 8.30-15.00
perjantai                  klo 9.00, 9.15, 9.30 ja 9.45   
lauantai                   klo 9.00, 9.15 ja 9.30

Huomioitavaa

Huomioitavaa

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden tulee varmistaa, että kuolleelta henkilöltä poistetaan mahdollinen sydämentahdistin. Tahdistimen virtalähde kaasuuntuu ja tuottaa voimakkaan paineaallon krematoriouuniin. Krematoriouunin laitteistot kärsivät painesysäyksistä ja ovat työterveysriski krematoriotyöntekijöille.

Uurna

Uurnan hankinta                                                                                                                                              Vainajan tuhkan säilytykseen, kuljetukseen ja hautaamiseen tarkoitetun uurnan voi ostaa uurnia myyvistä liikkeistä, lainata krematoriolta tai valmistaa itse. Tuhkauurnaksi suunnitellun astian asemesta voi käyttää myös jotakin muuta, tarkoitukseen soveltuvaa astiaa tai esimerkiksi kaunista, tiiviskudoksista kangaspussia, milloin sellainen tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.

Uurnan koko                                                                                                                                                 Uurnan vetoisuus tulee olla vähintään 4 - 4,5 litraa. Lisäksi uurnan suuaukon mittojen tulee
sopia krematorion vaatimuksiin, jotta uurna pystytään krematoriossa koneellisesti täyttämään.

Uurnan materiaali
Maahan haudattavan uurnan tulee lain mukaan olla maatuvaa ainetta kuten puuta, polttamatonta tai matalapolttoista keramiikkaa, paperimassaa, ohutta (= helposti ruostuvaa) peltiä, tuohta, turvetta tai tekstiileissä luonnonkuituja.  

Lainauurnassa tai esim. suvun yhteisessä perintöuurnassa voidaan niin haluttaessa käyttää
esim. kankaista sisäpussia, jossa tuhka voidaan haudata, tai josta se voidaan sirotella lopulliseen sijoituspaikkaansa, ilman että tuhka joutuu kosketuksiin varsinaisen uurnan kanssa. Myös tuhkan kanssa haudattavan sisäpussin tulee olla helposti maatuvaa materiaalia.

Hautaus

Hautaus

Tuhkahautauksessa tuhka voidaan sijoittaa uurnassa joko tavalliseen sukuhautaan (arkku-hautaan) tai uurnahautaan. Muistolehdossa tuhka haudataan maahan ilman uurnaa. Tällöin krematorio laittaa vainajan tuhkan seurakunnan siirtouurnaan, jolloin omaisten ei tarvitse
hankkia uurnaa.

Kun tuhka sirotellaan mereen, krematoriolta saa lainauurnan tuhkan kuljettamista varten veloituksetta.

Tuhka on haudattava vuoden kuluessa tuhkaamisesta tai muulla tavoin pysyvästi
sijoitettava yhteen paikkaan. Tuhkaa ei saa jakaa.

Mikäli tuhkaa ei ole noudettu krematoriosta vuoden kuluessa tuhkaamisesta, seurakunta-yhtymällä on oikeus haudata tuhka seurakuntayhtymän ylläpitämän hautausmaan muistolehtoon.


Tuhkan luovuttaminen muualle haudattavaksi

Tuhkauurna luovutetaan omaisille sovittuna aikana uurnanluovutushuoneessa, jossa omaiset voivat viettää hiljaisen hetken. Krematoriolle tulee ilmoittaa hyvissä ajoin ennen uurnan
noutoa tuhkan lopullinen sijoituspaikka (kopio kiinteistörekisteriotteesta). Allekirjoituksellaan omainen vahvistaa tuhkan lopullisen sijoituspaikan. Henkilötodistuksen esittämiseen tulee varautua. Jos tuhka sirotellaan Porin kaupungin osoittamalle merialueelle, riittää siitä ilmoitus
Porin krematoriolle.

                                 
                                

Viimeksi päivitetty 22.03.2012 08:43
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718