Keski-Porin Kirkkokuoro

Kirkkokuoro on perustettu 24. lokakuuta 1924. Aloitteen toiminnasta tekivät rovasti K. J. Kivekäs, kanttori K. F. Hedberg sekä dir. mus. Kyösti Alho, joka myös toimi kuoron ensimmäisenä johtajana. Aluksi kuoron nimi oli Porin kirkkokuoro. Keski-Porin kirkkokuoroksi nimi muuttui 1964. Reilun 80-vuotisen toimintansa aikana kuorolla on ollut useita johtajia.

Vuoden 2002 alusta kuoroa on johtanut kanttori Paavo Rusava. Kuoron monipuoliseen toimintaan ovat kuuluneet säännölliset juhlakonsertit, monet seurakunnan juhlat, vierailu- ja esiintymismatkat sekä osallistumiset valtakunnallisiin ja alueellisiin kirkkomusiikkitapahtumiin. Lisäksi kuoro säännöllisesti kantaa osaltaan vastuuta Keski-Porin kirkon päiväjumalanpalveluksen musiikista.

Kuoro kokoontuu harjoituksiin

  • keskiviikkoisin klo 18.30-20
    seurakuntakeskuksen viidennen kerroksen musiikkisalissa.

Harjoitusten sisältö rakentuu äänenkäytön harjoitusten, uusien laulujen opiskelun ja jo tuttujen laulujen esityskuntoon hiomisen ympärille. Pääosa tämän noin 35.n laulajan kuoron ohjelmistosta on neliäänisiä sekakuorolauluja. Toiminnallaan kuoro pyrkii yhtenä seurakunnan musiikki-instrumenttina palvelemaan erilaisissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa ja niissä musiikillisin keinovaroin puhuttelemaan kuulijoitansa taiteellisia päämääriä unohtamatta.

Keski-Porin Kirkkokuoro tarjoaa toimintaansa osallistuville laulajille säännöllisen harrastusmahdollisuuden monenlaisten haasteiden parissa, mahdollisuuden kehittyä kuorolaulajana ja oman äänenkäytön hallinnassa sekä lopuksi, vaikkakaan ei vähäisimpänä asiana, lämminhenkisen harrastusryhmän, jossa jokaisen mukana olevan panosta arvostetaan.

Kuoro ottaa toimintaansa mukaan uusia laulajia, sekä nais-, että miesääniä. Syyskauden 2008 alkaessa kuoro toivoo riveihinsä aivan erityisesti lisää miehiä. Kirkkokuoroon liittymiselle ei aseteta mitään erityisiä pääsyvaatimuksia. Kuoro on paikka kehittyä kuorolaulajana ja oman äänenkäytön hallinnassa. Ota yhteyttä ja tule mukaan!


Yhteystiedot:

kuoronjohtaja
Guido Kriik

varajohtaja
Maija Peltola

Vuoden 2007 vuosikokouksessa kuoron pitkäaikaiselle jäsenelle, varajohtajalle ja johtokunnan puheenjohtajalle  Erkki Kujanpäälle myönnettiin kunniapuheenjohtajan arvo.

 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718