Porin Laulumiehet
on iältään nuori ja mieleltään nuorekas aikuisten miesten kuoro, joka seuraavassa esittelee itse itsensä: "Nestorimme oli mukana jo kuulussa Rukajärven polkupyöräkomppaniassa. Nuorimmat meistä olivat koulupoikia, kun rautalankamusiikki hetkeksi syrjäytti oikeat soittimet, saksofonin ja harmonikan. Kuorosointi, jota sinnikkäästi etsimme, muodostuu meillä perinteestä poiketen kolmesta äänialasta ja pianon, harmonikan, kitaran, rumpujen ja joskus myös puhaltimien soitosta.Ohjelmistoamme kuvaa otsikko " Kahden isänmaan lauluja"; hengelliset laulut, jykevät rukihiset virret, ikivihreät kansanlaulut ja Isänmaalliset laulut. Yhteislaulutilaisuuksia varten rakastetut vanhan koululaulukirjan helmet. Aikajana Hemminki Maskulaisen " Marian kiitosvirrestä" 2000-luvun uusiin säveliin.
Laulamme maakuntamme eri kirkoissa, veteraanitilaisuuksissa ja laulu-illoissa. Pari kertaa vuodessa pyrimme järjestämään konsertin jonkin teeman ympärille.
Tätä olemme - mitä haluaisimme olla?
Soiva kuoro, mukavien miesten joukkue, paljon isompi kuin nyt, opetteleva ja oppiva kuoro. Kuoro, joka harjoitusten loppuessa odottaa jo seuraavaa kertaa.Vaikka laulamme nuotio-illassa " Veikkoset hei/ surra tok ei", on kuoromme laulujen pohja- ja perusteksti rovasti Korpelan sanoin " ..minne kuljet matkamies". Tätä kysymme itseltämme ja kuulijoiltamme. Liity rohkeasti mukaan joukkoomme jalon mieskuoroaatteen pariin. Kokoontumis- ja harjoittelupaikkamme on Porin Seurakuntakeskuksen 5. kerroksen musiikkisali. Harjoitusaika torstaisin klo 17-19 Kuoron yhteystiedot:
Matti Välimäki p. 0500 981 405
Aulis Haavisto p. 041 775 1631 |