Ystäväkirje toukokuu 2007

”Onko tämä minun maatani?” kysyi läänin kouluvirastossa työskentelevä seurantatiimin jäsen palattuamme Agerasta, kyläkoulultamme, jonne reilun tunnin ajomatkan lisäksi oli vielä sivuunsa puolen tunnin kävely vuorta alas ja vuorta ylös. Kylä on saarroksissa vuorten ja joenjuomien välissä. Alun perin halusin mukaan koululle asti, mutta silloin kävelyyn olisi tarvittu vielä pitempi aika. Lisäksi työtoverini pelkäsi viime työkaudella murtuneen nilkkani puolesta vaikeakulkuisilla rinteillä.

Odotellessani kävin mielenkiintoisen keskustelun paikalle ilmaantuneen teinipoikaporukan kanssa. Agera on hadiyakylä, joten kyselin pojilta, mitä heille merkitsee olla hadiya. Heidän mukaansa nimeen on aiemmin liitetty lähinnä takapajuisuus. Vasta viime vuosina on koulutuksen myötä heidänkin kylältään saatu ihmisiä aluehallintoon vaikuttamaa. Itse he olivat kahdeksas ja yhdeksäsluokkalaisia menossa iltapäivävuoroon toiseksi lähimmän naapurikylän kouluun reilun tunnin matkan päähän (tottuneen kävelijän vauhdilla). Tavoitteena heillä on opiskella ahkerasti, jotta voisivat paremmin olla kehittämässä oman alueen elämää.

Aikamme amharaksi* keskusteltuamme he alkoivat puhua keskenään omaa kieltään, jota ymmärrän vain rajoitetusti. Sen verran ymmärsin, että kyse oli jostakin hinnasta. Kun kysyin, mitä kyseisellä hinnalla saa, kävi ilmi, että puhe oli morsiamen hinnasta, joka on poikien mukaan viime vuosina alueella radikaalisti laskenut. Samalla on osittain luovuttu perinteisestä kosinta- ja kihlauskulttuurista, jossa kihlausaika saattoi venyä pitkäksikin, kunnes sulhanen oli ehtinyt hankkia toimeentuloedellytykset tulevalle perheelleen. Nyt kuulemma ei aina odoteta edes kunnon vihkimistä.

Kysyin uteliaana, mitä mieltä pojat olivat muutoksesta. Yllätyksekseni he olivat vahvasti vanhan käytännön kannalla. Selitys oli, että morsiusmaksu on turvamekanismi. Morsiamen vanhemmat hankkivat rahalla nuorikolle toimeentuloa varten tarpeellisia asioita kuten huonekaluja tai kotieläimiä, jotka katsotaan vaimon omaisuudeksi, johon aviomies ei helposti tohdi koskea. He lisäsivät, että ilman kunnon vihkimistä ei yhteen muuttaminen ole kristillistäkään. Tulevaisuuden toivot pohtivat asioita tosissaan.

Kyläläiset kertoivat miten kiitollisia he ovat siitä, että oman koulu myötä heidänkin kylänsä on nyt ”kartalla”, viranomaisten tietoisuudessa. Perinteiseen tapaan vieraille tarjottiin herkullinen tuorejuuto-injera**-ateria limsoineen kaikkineen. Kun isännät ja emännät kuulivat, että oli ”yksinäni” auton luona, minulle lähetettiin ”pikalähetin” juoksuttamana ensin juotavaa ja sitten koko ateria. Oli uskomatonta katsoa, miten maastoon tottunut mies todella juoksi ylös ja alas rinteitä iso tarjotin korkealla kädessään eikä tuntunut olevan edes hengästynyt.

Ageran koulua katselin kuin Mooses luvattua maata. Muille yhdeksälle koululle pääsin ihan perille asti. Kierros oli kaikin puolin antoisa ja antoi ideoita ensi elokuuksi opettajien perus- ja kertauskurssien ohjelmaan. Rakennustöitten todettiin olevan sopimuksen mukaisessa aikataulussa. Jäljellä on sisäkattojen asentaminen, maalaustyöt ja luokkahuoneitten kalustaminen ensi syksynä aloittaville kolmansille luokille. Toivottavasti ei ala oikeasti sataa ennen kuin saamme tarvikkeet kuljetettua joka paikkaan. Useampina päivinä on nimittäin ollut rajunpuoleisia ukkoskuuroja.

Osoittautui myös, että oppikirjojen hankintaurakkamme ei ole vielä suinkaan päättynyt. Onkin nimittäin juuri valmistunut nimenomaan vaihtoehtoisen perusopetuksen tarpeisiin tehty oppikirjasetti, joka meidän nyt tulisi hankkia luokkiin. En voi kieltää aika vahvaa turhautumisen tunnetta, kun olimme olettaneet, että kouluvirastoista aiemmin saamamme informaatio oli ajan tasalla ja koulujemme oppikirjatilanne syksyn hankintaurakan jälkeen merkittävästi aikaisempaa paremmalla tolalla. No, neuvottelemme jälleen siitä mikä on tässä kohtaa mahdollista ja järkevää.

Kahden maan kansalaiset

Olen monesti kirjoittanut ja puhunut siitä, miten Mekane Yesus on maailman nopeimmin kasvavia kirkkoja. Se on edelleen. Vihollinen ei kirkon kasvua katsele toimettomana. Hänen kylvönsä tuottaa mm. puoluemieltä ja oman edun tavoittelua, jotka myrkyttävät keskinäisiä suhteita hiippakunnassamme. Kunnioittaen seuraan monien uskollisten työntekijöiden vaivannäköä omalla paikallaan kaikesta murheellisesta huolimatta. Maailmassa, mutta ei maailmasta. Heidän rinnallaan kulkiessa soi usein mielessä Jaakko Löytyn laulun kertosäe: ”Vaikka vaellus on vaivaista, tahdon silti uskoa. Olen kahden maan kansalainen.”

Kiitos niin taloudellisesta kuin erityisesti rukoustuestanne!

Siunattua Kesää       
T. Annika
 

<sub>*Selvennykseksi uusille lukijoille:
Amhara on Etiopian virallinen kieli. Toinen virallinen kieli on englanti. Yhteensä äidinkieliä on maassa yli kahdeksankymmentä, joista ehkä noin reilu kolmannes on kirjoitettuja kieliä ja kielenkehityksen eri vaiheissa.

**Injera on etiopialaisten hirssinsukuisesta teff-viljasta valmistettu, muurinpohjalettumainen jokapäiväinen hapanleipä.</sub>