Perhetyö Pihlavan seurakunnassa

Lapsityön sivut

Perhekerhotyö on Pihlavassa laajin seurakunnan perhetyön muoto ja kolmeen maanantaiaamuisin kokoontuvaan ryhmään voi liittyä mihin aikaan vain vuodesta.

On myös mahdollista tavata työntekijöitä keskustelun merkeissä - mistä tahansa elämään liittyvästä ahdistavasta tai mietityttävästä asiasta voi rauhassa ottaa yhteyttä seurakuntamme papistoon, diakoniatyöntekijöihin tai perheterapeutti Anne Sippolaan. Sielunhoito, keskustelu tai perheterapia on aina maksutonta ja luottamuksellista!

Ota rauhassa yhteyttä – mikään asia ei ole liian suuri tai pieni tapaamisen syyksi!

Lapsi- ja perhetyön toiminnasta antaa lisätietoja
Lapsityön ohjaaja Anne Sippola

 

Lasten ja perheiden aattohartaus Metsäkappelissa 24.12. klo 12.00 -

Pirjon Tiiran mukana lastenohjaajat Tuula Taittonen ja Tanja Lahti

Perhetyön toiminnot tarkemmin välilehdillä

Perhekerhot

Perhekerhot

Kaikenikäiset lapset ovat vanhempien, isovanhempien, kummin tai hoitajan kanssa tervetulleita.

Perhekerhossa hiljennytään lapsen ehdoilla, askarrellaan, leikitään ja lauletaan yhdessä. Aikuisille tilaisuus tavata muita ja jutella vaikka kahvikupposen ääressä ja lapsille mahdollisuus leikkiä toisten kanssa ja harjoitella sosiaalisia taitoja myös kodin ulkopuolella.

  • Kaanaan kerhohuoneella
  • lastenohjaajat Pirkko Huhtaniemi ja Anne-Mari Stenroos  
      Kyläsaaren seurakuntakodissa 
  • lastenohjaaja Tanja Lahti
 

KAIKKI KOLME PERHEKERHOA MAANANTAISIN KLO 9.00 - 10.30!

KEVÄÄN PERHEKERHOT ALKAVAT MAANANTAINA 16.1.12

Ensivauva-ryhmä

Ensivauva-ryhmä

  •     Ensivauvaryhmä on nyt tauolla, mutta olet tervetullut myös pienen vauvan kanssa perhekerhoon, joita kokoontuu maanantaisin klo 9.00 - 10.30 kolmessa pisteessä: Pihlavan ja Kyläsaaren seurakuntataloilla ja Kaanaan kerhohuoneella
  • Tule tapaamaan muita samassa elämäntilanteessa olevia ja hengähtämään hetkeksi!

Vanhemmiks'

VANHEMMIKS’

Perheterapia

Perheterapia

Mahdollisuus luottamukselliseen keskusteluun erityistason perheterapeutin (Anne Sippola) kanssa myös virka-ajan ulkopuolella!

Keskustelu voi tapahtua kodissa, seurakunnan tiloissa tai muualla!

Terapia on osa seurakuntamme perhetyötä ja siksi maksutonta!

Viimeksi päivitetty 14.12.2011 21:40
 
Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718