Teljän seurakunnan diakoniatyöDiakoniatyö on lähimmäisen rakkauteen perustuvaa ihmisen auttamista. Kyse voi olla hengellisen, henkisen tai aineellisen avun antamisesta. Tavoitteena on asiakkaan kokonaisvaltainen auttaminen, tukeminen sen hetkisessä elämäntilanteessa ja omatoimisuuden säilyttäminen sekä lisääminen. Diakoniatyön piiriin kuuluvat kaiken ikäiset ihmiset vauvasta vaariin. Toimintamuodot ovat moninaiset kotikäyntityöstä leiri- ja retkitoimintaan sekä erilaisten tilaisuuksien että tempausten järjestämiseen.
Välilehdiltälöydät tietoa Teljän seurakunnan diakoniatyön toiminnoista. Lisätietoja diakoniatyöntekijöiltä. YhteisvastuukeräysYhteisvastuukeräys"Ole arkienkeli ja auta." Lahjoita keräykseen, tule kerääjäksi tai osallistu muuten. Laita hyvä liikkeelle. Pahinta on välinpitämättömyys. Yhteisvastuukeräys on kirkon suurkeräys. Keräys auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja ulkomailla. Yhteisvastuukeräyksen avajaispäivä on sunnuntai 5.2.2012. Messu Teljän kirkossa klo 10, jonka jälkeen lounas ja infotilaisuus, jossa mukana Katri Elonheimo, sekä listojen jako. Keräyskohde 2012 Suomessa Takuu-Säätiö käynnistää vuoden 2012 yhteisvastuuvaroin pienluottohankkeen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista. Pohjois-Ugandassa Yhteisvastuu 2012 tukee ruohonjuuritason ryhmämuotoista pienrahoitustoimintaa eli kylien säästö- ja lainaryhmiä. Avun toimittaa perille Kirkon Ulkomaanapu. Kun lahjoitat Yhteisvastuu-keräykseen, käytä viitenumeroa 301864. Soita: Shoppaile: Ilmoittaudu arkienkeliksi: Seuraa yhteisvastuutapahtumia lehdissä ja netissä.
AjankohtaistaAjankohtaista diakoniatyössäTeljän seurakunnan sähköpostiosoitteet ovat muuttuneet! Yhteyden saat sähköpostilla Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Teljän seurakunnan diakoniatyöntekijöiltä voit varata ajan keskusteluja varten. Soita ja varaa oma aikasi alueesi diakonityöntekijältä. Tervetuloa ryhmätoimintaamme mukaan. Sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa Teljän kirkolla, Koivistonpuistikko 50, ke 18.4.2012 klo 13.00. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa. Ilmoittautumiset Helena Kuusiranta p. 0400309866 tai Minna Salminen p. 0400309851. Päiväpiiri joka toinen tiistai 17.1 . klo 13.30 Uudenkoiviston vanhustentalossa Kasvihuoneenkatu 1-3. Diakoniapiiri Teljän kirkolla klo 13- 14.30 joka toinen maanantai alkaen 16.1. Puuhapäivä 11.4. klo 10.00-13.00 Teljän kirkolla. Askartelua myyjäisiin. Lisätietoja Helena Kuusiranta. Diakoniapiiri Väinölän kirkolla joka toinen maanantai alkaen 9.1. klo 13.00. Keskustelupiiri Väinölän kirkolla alkaen 19.1. klo 13.00 - 14.00. Nuorekas diakoniaompeluseura kokoontuu joka toinen maanantai Seurakuntakeskuksessa, Eteläpuisto 10 A, 4krs, klo 18.30 alkaen 9.1. Kädentaidoin tavoitteena Apua Nepaliin. Validia-palvelutalon päiväpiiri Uudenkoivistontie 38 tiistaisin klo 13.00 seuraavan kerran 10.1.,7.2.,13.3.,10.4.,15.5. Päivähartaus 400-vuotiskodissa ma klo 13.00 alkaen16.1. Pinomäen päiväpiiri torstaisin klo 13.00 alkaen 19.1. Sampolan Tähden päiväpiiri joka toinen viikko tiistaisin alkaen 10.1. klo 14.00 Puhurikoti 1, klo 14.30 Puhurikoti 2, klo 15.00 Puhurintie 1-3. Työttömien ruokailut Esivallankatu 6 ke klo 12.00 alkaen tammikuun puolessa välissä. Väinölän kirkon Työtupa toiminnassa jälleen syksyllä, p. 0405940646 Anneli Mäkelä. Kirkkokuljetus Teljän kirkolle 5.2. yhteisvastuumessu klo 10.00.
Tervetuloa mukaan!
VastaanototDiakoniatyöTeljän seurakunnan diakoniatyön vastaanotot muuttuvat 1.9. alkaen ajanvarausvastaanotoiksi eli soita ja varaa aika alueesi diakoniatyöntekijältä. Sähköposti tavoittaa Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteenTarkemmat yhteystiedot löytyvät
RyhmiäDiakonia- ja päiväpiirit sekä muu ryhmätoimintaDiakoniatyö tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia tulla yhteisiin ryhmätoimintoihin eri puolilla seurakuntaamme. Diakonia- ja päiväpiirien tarkoituksena on yhdistää ja hoitaa meitä kaikkia sekä yksin että yhdessä. Diakoniapiirit tekevät lisäksi avustustyötä lähimmäisen parhaaksi osallistumalla myyjäisiin jne. Lisätietoja piireistä saat diakoniatyöntekijöiltä . Piirit ovat kaikille avoimia, joten TERVETULOA MUKAAN! Piirit kokoontuvat seuraavasti:Diakonipiiri Diakoniapiiri Päiväpiiri Diakoniaompeluseura Päiväpiiri Diakoniapiiri Päiväpiiri Diakoniapiiri Päiväpiiri TyötupaDiakoniatyön Työtupatoimii Väinölän kirkolla. Voit tulla arkisin kutomaan poppanoita, mattoja ja tekemään käsitöitä. Kangaspuiden viikkovuokra on 3 € sekä loimikulut. Tervetuloa! Lisätietoja työtuvan toiminnasta antavat
VapaaehtoistyöDiakonian vapaaehtoistyöOletko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä?
Meillä on tarjota sinulle erilaisia tehtäviä oman mielenkiintosi ja elämäntilanteesi mukaan. Tarjoamme myös koulutusta vapaaehtoistyöhön. Ota rohkeasti yhteyttä oman alueesi diakoniatyöntekijään! Sururyhmä tukee surussa
Läheisen ihmisen menettäminen aiheuttaa surua. Sureminen on erilaisia ja jokaisella on oma tapansa surra. Surua voikin käsitellä monella tavalla. Puhuminen surusta helpottaa ja auttaa jaksamaan elämässä eteenpäin. Surun kohdatessa voi ottaa yhteyttä seurakunnan työntekijöihin ja varata aikaa kahden keskistä keskustelua varten. Diakoniatyöntekijät ovat rinnallakulkijoita suruun liittyvissä kysymyksissä. Ota rohkeasti yhteyttä. Sururyhmä on myös yksi tapa työstää suruaan. Sururyhmä on tarkoitettu paikaksi, jossa voi puhua läheisen menetyksestä yhdessä toisten läheisensä menettäneiden kanssa. Sururyhmän tiedustelut diakoniatyöntekijöiltä. YhteisvastuukeräysYhteisvastuukeräys 2011 tuotti hyvän tuloksen yksinäisten ja syrjäytyneiden nuorten auttamiseksi. Kiitos sinulle, arkienkeli, joka osallistuit Yhteisvastuukeräyksen. |
| Viimeksi päivitetty 06.02.2012 13:03 |









klo 15 (parillinen viikko)




