Julistustyö Teljän seurakunnassa

Messu on seurakunnan elämän keskus. Teljän kirkossa joka sunnuntai klo 10.00 vietettävään messuun sisältyvät uskoamme hoitava Jumalan sana, seurakunnan laulu ja musiikki, yhteys toisiin kristityihin, hiljentyminen, rukous ja kutsu ehtoollispöytään. Messusta saamme lähteä virkistyneinä uuteen viikkoon. Väinölän kirkossa vietetään messua yhtenä sunnuntaina kuukaudessa klo 11.00.

Musiikki on olennainen osa kaikkea seurakuntamme toimintaa. Seurakunnan monipuolinen musiikkielämä tarjoaa myös mahdollisuuden laulaa kuorossa. Kuorot osallistuvat jumalanpalveluselämään ja järjestävät myös omia konsertteja. Syyskesällä järjestetään laadukas Suvi-illan sävelhartaus -konserttisarja.

Kristittyjen yhteys Jumalan hoitavan sanan äärellä toteutuu arjen keskellä myös raamattupiireissä, joissa kokoonnutaan säännöllisesti keskustelemaan Raamatun äärellä Piirejä löytyy eri puolilta seurakuntaa. Lähde rohkeasti mukaan!

Rukous, musiikki ja Jumalan hoitava sana liittävät meitä toisiimme ja Jumalaan myös Teljän seurakunnan järjestämissä tapahtumissa, seuraa siis ilmoitteluamme!

Seurakunnassa tarjotaan myös henkilökohtaista sielunhoitoa sinua askarruttavissa elämän ja uskon kysymyksissä. Virastolla (Hallituskatu 9 b) on päivystävä teologi tavattavissa arkisin klo 10-12.

Hiljaisuuden retriitit ovat tilaisuus jättää arjen kiire ja melu taakseen ja hiljentää sydämensä Jumalan puheelle.

Tervetuloa tutustumaan Teljän seurakunnan julistustyöhön kotisivuillamme!

Lisätietoja antavat myös vastaavat työntekijät:

 

Viimeksi päivitetty 02.02.2010 15:18
 
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - (02) 6238 700