Varhaiskasvatus Porin Teljän seurakunnassa
Seurakuntamme lapsityön toimintamuotoja ovat perhekerhot, vauvakerho, päiväkerhot, avoin päiväkerho, kesäkerhot, pyhäkoulut, päiväkotikäynnit, koululaisten iltapäiväkerhot, perhetapahtumat ja perhekirkot.
Kerhoissa on hartaushetki, askartelua, ohjattua ja vapaata leikkiä, laululeikkejä sekä satuhetki. Kerhotoiminassa seurataan mm. kirkkovuoden kulkua, vuodenaikojen vaihtelua ja kalenterivuotta.
Kerhomme on seurakunnan kasteopetusta, joka tukee kodin kristillistä kasvatustyötä ja kasvatuskumppanuutta. Tehdä lapsille tutuksi tie seurakuntaan ja sen sanoman äärelle.
Toimintasuunnitelma varhaiskasvatuksen lapsi- ja perhetyössä pohjautuu seurakuntien yhteiseen vuosiaiheeseen 2010-2012.
Lapsi on Pyhä.
Pyhän kirkon yhteisenä painopisteenä vuodet 2010 - 2012
Häivähdyksiä Pyhään 2010 • Oikeus Pyhään 2011
Pyhän yhteydessä 2012
Kesäkerhot kesäkuussa 2012
Kesäkuussa; päiväkerhojen, perhekerhojen ja iltiksen päättyttyä, kokoonnutaan kesäkerhoon. Kesäkerho on 4-7/8 vuotiaiden lasten kerho.
Kerhot kokoontuvat maanantaista torstaihin, ajalla 4.-21.6.2012. Kerholaisen tulee olla 4 vuotta täyttänyt kesäkuun loppuun mennessä. Kerhomaksu on 15 euroa. Kerholaiset ovat vakuutetut. Kesäkerhoon lapselle mukaan kerhoeväät ja säänmukainen vaatetus:)
Joissakin kesäkerhoryhmissä on vielä vapaita kerhopaikkoja.
Kesäkerhojen lasten nimilistat ovat kesäkerho-ohjaajilla, joten voit soittaa heille suoraan ja kysyä mahdollisesta kesäkerhopaikasta vielä.
- Kalaholman kerhohuone puh. 0447 309 669
klo 9-12 klo 13-16
- Kalaholman kesäkerho-ohjaajina ovat lastenohjaajat Sari Pirhonen ja Susan Yrjölä
- Väinölän kirkko puh. 0447 309 667
klo 9-12 klo 13-16
- Väinölän kesäkerho-ohjaajina ovat lastenohjaajat Maaret Peltonen ja Jenni Noppari
Kesäkerhoissa ulkoillaan kerhojen piha-alueella sekä läheisellä kaupungin leikkikentällä. Lasten kanssa leikitään, lauletaan, pelaillaan, askarrellaan ja hiljennytään hartauteen.
Kesäkerhoissa on myös yhtymään palkkattuja nuoria kesäharjoittelijoita, jotka työskentelevät lastenohjaajien opastuksella.
Ilmoittautumisia voi tehdä vielä myös sähköisellä lomakkeella.
Kesän perhekahvilat
Kesäkerhopaikoissa Kalaholmassa ja Väinölässä toimii kesäinen perhekahvila.
Tervetuloa kesäiseen perhekahvilaan perjantaisin 1.6., 8.6. ja 15.6. klo 10-12. Perhekahvila on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Perhekahviloissa ohjaajina toimivat kesäkerhojen lastenohjaajat sekä yhtymään palkattuja nuoria kesäharjoittelijoita lastenohjaajien opastuksella.
Syksyn päiväkerhot 2012
Syksy 2012 päiväkerhoihin on ilmoittautuminen alkanut. Nykyiset päiväkerholaiset voivat ilmoittautua maaliskuun loppuun mennessä suoraan lastenohjaajille. Päiväkerhojen lastenohjaajat tiedottavat kerhopaikoista nykyisille kerholaisille.
Lapsityönohjaaja tiedottaa uusille päiväkerholaisille; vanhempien antamaan sähköpostiosoitteeseen tai puhelimitse 13.6. mennessä.
Syksyn päiväkerhot alkavat 13.-14.8.2012. Ilmoitus uusien lasten päiväkerhopaikasta lähetetään vanhemman ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen 13.6. mennessä.
Päiväkerhoja on Esivallankadun-, Harmaalinnan-, Kalaholman- ja Sampolan kerhotiloissa sekä Teljän ja Väinölän kirkon kerhotiloissa.
Syksyn 2012 päiväkerhon sähköinen ilmoittautumislomake:
Syksyn 2012 perhekerhot alkavat viikolla 34
Toivotamme kaikki lapset ja perheet tervetulleiksi lapsityön kerhoihin ja toimintoihin:) Toivottaaapi seurakunnan varhaiskasvatus, lastenohjaajat & lapsityönohjaaja
Lisätietoja saa lapsityönohjaaja Ritva Parkkalilta tai puh. 0400 309 857 .
Porin Teljän seurakunnan lastenohjaajien ja lapsityönohjaajan sähköpostiosoitteet ovat muuttuneet muotoon
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
.
Mielenkiintoinen verkkosivu: www.helistin.fi/kirkko-lahellasi
Välilehdiltä löydät lisätietoja lapsityön työmuodoista
Varhaiskasvatuksen päiväkerhot
3-vuotiaitten kerhot:
Päiväkerhoja on 3-vuotiaille kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan ( 2008 synt..) Kerhomaksu on 20 euroa lukukausi. Sisaralennus on 50%. Kerhomaksuun voi hakea vapautusta. Kerhomaksu kattaa mm. vakuutuksen.
4-6 -vuotiaitten kerhot
Päiväkerhoja 4-6-vuotiaille lapsille on kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Kerhomaksu on 35 euroa lukukausi. Sisaralennus on 50%. Kerhomaksuun voi hakea vapautusta. Kerhomaksu kattaa mm. vakuutuksen kerhoaikana. Joissakin 4-6v. päiväkerhoissa mahdollisuuksien mukaan voidaan ottaa myös 3-vuotiaita ryhmään. Silloin maksu 3- vuotiaalla on 35€. Perustuen kerhon pidempään aikaan.
Avoin päiväkerho: Kalaholmassa on torstaisin 17.30-19.00 avoin päiväkerho. Avoimeen päiväkerhoon voi tulla pienemmät lapset yhdessä vanhempien kanssa tai yli neljä vuotiaat voivat jäädä myös yksin. Avoimeen päiväkerhoon ilmoittautumiset lastenohjaaja Sari Pirhoselle,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
tai puh.0447- 309669.
Päiväkerhopaikat:
Teljän kirkko
- ma ja ke klo 10-12 (3v.)
- lastenohjaajina Eeva-Liisa Rissanen ja Anitta Koski
- ma ja to klo 13-16 (3-6v.)
- lastenohjaajina Eeva-Liisa Rissanen ja Susan Yrjölä
- ti ja pe klo 9-12 (3-6v.)
- lastenohjaajana Eeva-Liisa Rissanen - päiväkerhon puh. 0447 309 668
Väinölän kirkko
- ma ja to klo 9-12 (3-6v.
-Lastenohjaajina Maaret Peltonen ja Susan Yrjölä
- ti ja pe klo 13-16 (3-6v.)
- Lastenohjaajina Maaret Peltonen ja Susanna Boelius
- puh. päiväkerhoon 0447 309 667
Kalaholman kerhohuone
- ma ja to klo 9-12 (3 - 6v)
- ti ja pe klo 9-12 (4- 6v)
- torstaisin avoin päiväkerho klo 17.30-19
- Lastenohjaajana on Sari Pirhonen - päiväkerhon puh. 0447 309 669
Sampolan kerhohuone
- ti ja pe klo 9-12 (3-6v)
- Lastenohjaajana Maaret Peltonen - päiväkerhon puh. 0447 309 672
Harmaa-Kartanon srk.koti
- ti ja pe klo 9-12 (3- 6v)
päiväkerhon puh. 0447 309 670 - lastenohjaajina Susanna Boelius ja Tarja Lyytikäinen
Esivallankatu 6
- ti ja pe klo 13-16 (3-6v )
-Lastenohjaajina Eeva-Liisa Rissanen ja Susan Yrjölä - päiväkerhon puh. 0447 309 673
Ilmoittautumisia, lisätietoja ja toiveita voit viestitellä lapsityönohjaaja Ritva Parkkalille.
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
tai p. 0400-309857.
Koululaisten iltapäiväkerhotoiminta
Porin Teljän seurakunnan Kalaholman toimipisteessä toimii koululaisten iltapäiväkerho
- jokaisena koulupäivänä klo 11-17
puh. 0447 309 669 osoite: Uittomiehentie 8b
Iltapäiväkerho on ensimmäisen- ja toisen luokan oppilaille. Seurakuntamme iltapäiväkerhotoimintaaa koordinoi Porin kaupungin koulutusvirasto. Toimimme palveluntuottajana iltapäiväkerhotyössä. Iltapäiväkerhon hakuaika on keväällä. Hakemukset lähetetään koulutusvirastolle. Kesken kauden voi kysellä iltapäiväkerhopaikkaa koulutusvirastosta Jaana Saloselta puh. 0447 015215.
Iltapäiväkerho maksaa 60 euroa kuukaudessa. Maksu kattaa mm. toiminnan, välipalan ja vakuutuksen.
Toimintasuunnitelmamme pohjautuu Porin kaupungin koululaisten iltapäiväkerhon toimintasuunnitelmaan.
Toiminnan tavoitteet:
- turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle koulupäivän jälkeen ja lapsen yksinolon vähentäminen
- lapsen tarpeet huomioivan monipuolisen ja virkistävän toiminnan järjestäminen
- kerholaisilla on myös mahdollisuus tehdä kotitehtäviä iltiksessä
- kerhotoiminnan sisältöjä suunnitellaan yhdessä lasten kanssa
- vanhemmilla on mahdollisuus varata aikaa vanhempainvarttiin lastenohjaajalta ja näin olla myös vaikuttamassa lapsensa iltapäiväkerhotoimintaan.
- Iltapäiväkerholaisten kanssa ulkoillaan päivittäin
- yhteistyö kodin, koulun, koulutusviraston kanssa
Iltapäiväkerhossa lapsella on mahdollisuus hiljentymishetkien myötä rauhoittua ja kokea pyhyyttä arjen keskellä. Leikki on kerhossamme tärkeää ja samoin mahdollisuus lepoon ja ulkoiluun. Toivomme lapsenne viihtyvän iltapäiväkerhossamme
Lastenohjaajina iltapäiväkerhossa ovat:
Sari Pirhonen, Sinikka Lindén ja Tarja Lyytikäinen lisäksi maanantaisin ja torstaisin Maaret Peltonen ja keskiviikkoisin Susan Yrjölä
Iltapäiväkerholaisen asioissa voit kysellä iltapäiväkerho-ohjaajilta puh. 0447 309 669 tai sähköpostilla. Lastenohjaajan
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Iltapäiväkerhotyön vastuuhenkilönä on lapsityönohjaaja Ritva Parkkali. Lisätietoja ja toiveita voit myös viestitellä
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
tai puh 0400-309857.
|