Etusivu Uutisia Ristin tie tarjosi enkelten leipää
03.04.2010 01:54

Jeesuskansankeskella

Pääsiäisvaelluksella tuhansia

Porin Raatihuoneen puisto ja lähikadut täyttyivät tuhansista Ristin tie –pääsiäisvaelluksen kulkijoista pitkäperjantai-iltana.

Ristin tiellä toteutui ohjaaja Matti Mäntylän ajatus tuoda ihmiset lähelle toisiaan. Pääsiäisvaellukseen osallistui arviolta 8000 - 10 000 henkeä, muutama tuhat vähemmän kuin ensimmäiselle vaellukselle 2008, jolloin väkeä oli tiukkaan tungokseen asti.

Tapahtumat käynnistyivät Jerusalemin torilla, jonne kaupustelijoiden ja monenkirjavan kansan ohella toi itämaista eksotiikkaa Porin naisvoimistelijoiden vatsatanssiryhmä.
Jeesus (Matti Hakulinen) tuli paikalle kansanjoukon saattamana aasia taluttaen.
Kuusi ensimmäistä kohtausta sijoittuivat Raatihuoneenpuiston ympärille.

Vaelluksen jatkuessa kohti Keski-Porin kirkkoa osa väestä siirtyi Hallituskatua myöten suoraan kirkkopuistoon, jonne pääjoukko siirtyi Etelärannan kautta. Matkalla kohti Golgataa tunnelmaa tiivisti sydämen sykettä kuvaava tehosteääni

Kirkon edustalla P.D.C. Pori Dance Company tanssi Liisa Nojosen Ristin tielle tekemän koreografian mukaan nykytanssiteoksen ”Tyttö ja Kuolema” Franz Schubertin musiikkiin.

3ristia

Ääni- ja valotehosteet vahvistivat Jeesuksen dramaattista kuolinhetkeä. Pääsiäisvaeltajia ei kuitenkaan jätetty pitkäperjantain murheeseen, vaan Franck Cesarin  Leivästä Enkelten (Panis Angelicus) vei valoon. Enkelten leivästä lauloi Cygnaeuksen koulun musiikkiluokkien Synkooppikuoro ja Porin Poikakuoro. Jeesus tuli laulavien lasten joukkoon tervehtimään Ristin tien kulkijoita.

Porissa Ristin tie toteutettiin Paavo Liskin käsikirjoituksen mukaan. Raamatulle uskollinen käsikirjoitus perustuu neljän evankelistan tekstiin.

Esiintymislavat oli korotettu 1,50 metriin, mikä takasi hyvän näkyvyyden. Suuressa joukossa kaikki eivät päässeet seuraamaan tapahtumia läheltä, mutta äänentoisto riitti lähes kaikkialle.
Sää suosi tapahtumaa, leppeässä tuulettomassa myöhäisillassa oli pari astetta lämmintä.

LeivastaEnkelten

Raino Salmijärven Ristin tie 2010 kuvia lehdistökäyttöön on ladattavissa Pressi-hakemistosta.

 
Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718