| 18.01.2012 22:42 | |||
Verotuloarvio piti tarkastiPorin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto piti vuoden 2012 ensimmäisen kokouksensa 18. tammikuuta. Listalla olivat muun muassa vuoden 2011 verotulot.Porin seurakuntayhtymän verotulot 14,8 miljoonaa euroaYhteinen kirkkoneuvosto merkitsi viime vuoden verotulot tiedoksi.Verotuloarvio piti erittäin hyvin: kertymä oli 14 853 000 euroa, arvio oli ollut 14 800 000 euroa, vain 53 000 euroa pienempi. Vuonna 2011 kasvoivat yhteisöverot, joita kertyi lähes 1,7 miljoonaa euroa, mikä on 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Sen sijaan 13,7 miljoonaan euron ansio- ja pääomaverotulot olivat 2,5 prosenttia pienemmät kuin edellisvuonna. Käppärän iso siunauskappeli remontoidaan ensi vuonnaYhteinen kirkkoneuvosto perusti keskiviikon kokouksessaan työryhmän viemään Käppärän ison siunauskappelin korjaustyön suunnittelua eteenpäin.Työryhmään valittiin yhteisestä kirkkoneuvostosta Antti Linnainmaa ja Janne Heilimä, lisäksi siihen kuuluvat Länsi-Porin kirkkoherra Mika Kyytinen, kiinteistöpäällikkö Kalevi Lindfors ja ylipuutarhuri Sari Salow. Käppärän hautausmaan iso siunauskappeli on valmistunut vuonna 1960, sen yhteyteen rakennettiin krematorio vuonna 1988. Tälle vuodelle peruskorjausta varten on suunnittelumäärärahaa 20 000 euroa. Investointisuunnitelmien mukaan kappeli peruskorjataan vuonna 2013. Virkoja aukiNykyisessä taloustilanteessa kaikkien avoimeksi tulevien virkojen täyttämiseen tarvitaan lupa yhteiseltä kirkkoneuvostolta.Esityslistalla olleet anomukset hyväksyttiin, tosin Pihlavan diakoniatyöntekijän virka täytetään määräaikaisena kesäkuusta 2012 lukien eli toukokuun 2014 loppuun. Haettavaksi tulevat myös hautauspalveluiden toimistosihteerin virka sekä Porin seurakuntayhtymän kiinteistöpalveluiden vahtimestari-siivoojan toimi.
|







