Etusivu Uutisia Puhelinnumeroihin muutoksia 13. lokakuuta
25.09.2009 11:43

Porin seurakunnat siirtyvät käyttämään matkapuhelimia

Porin seurakuntien puhelinvaihteen numero  (02) 6238700 säilyy ennallaan, kun seurakunnat siirtyvät kokonaan matkapuhelinnumeroihin 13.10. alkaen.

Numeroiden vaihtuminen on viivästynyt parilla viikolla. Alunperin siirtyminen mobiilivaihteeseen ja sen myötä kokonaan matkapuhelinnumeroihin oli ajoitettu lokakuun alkuun.

Nykyiset kännykkänumerot pysyvät, lankapuhelinnumerot poistuvat faksinumeroita lukuunottamatta.

Esimerkiksi seurakuntatoimistojen, keskusrekisterin ja hallintoviraston lankapuhelinnumerot muuttuvat matkapuhelinnumeroksi, joiden alkuosa on 0447. Jos työntekijällä on ollut sekä pöytäpuhelin että matkapuhelin, niin käyttöön jää pelkästään kännykkä.

Kaikki työntekijät tavoittaa 13.10. alkaen matkapuhelinnumeroista. Seurakuntatyössä mm. papeilla, kanttoreilla, diakonia- ja nuorisotyöntekijöillä jo pitkään olleet 0400-alkuiset matkapuhelinnumerot säilyvät ennallaan.

Alla olevassa listassa on uusia numeroita, jotka tulevat käyttöön 13.10.
Yhteystiedot päivittyvät Porin seurakuntien sivustolla, kun uudet numerot ovat käytössä.

Vaihdoksia lankanumerosta käsipuhelinnumeroon 13.10. alkaen

Seurakuntatoimistot

  • Ahlainen 0447 309  635
  • Keski-Pori 0447 309 636, 0447 309 637
  • Länsi-Pori  0447 309 655
  • Pihlava  0447 309 660
  • Porin Teljä 0447 309 666, 0447 309 637
  • Reposaari 0447 309 685

Keskusrekisteri

  • virkatodistustilaukset 0447 309 605
  • avioliiton esteiden tutkinta 0447 309 601

Hallintovirasto

  • Toimistosihteeri 0447 309 617
  • Pääkirjanpitäjä 0447 309 616
  • Palkka- ja henkilöstösihteeri 0447 309 611
  • Kiinteistöasiat/ kanslisti 0447 309 620
  • Viestintäpalvelut/ toimistonhoitaja  0447 309 621

Seurakuntakeskus, Itäpuisto/ Eteläpuisto

  • Mummun Kamari 0447 309 675
  • Perheasiain neuvottelukeskus, ajanvaraus 0400 309 783
  • Seurakuntapalvelut/ diakonia
  • Keski-Porin diakonissan vastanotto, lankanumero poistuu, diakoniatyöntekijän käsipuhelin 0400 309 767

Kirkot ja muita toimitiloja

  • Ahlaisten kirkko 0400 309 803 (vahtimestari)
  • Keski-Porin kirkko 0447 309 640
  • Keski-Porin kirkkotupa 0447 309 639
  • Ruosniemen kirkko 0447  309 647
  • Pormestarinluodon seurakuntakoti 0447 309 642
  • Toejoen pappila, vahtimestarin puhelin  0447 309 649
  • Lyttylän rukoushuone 0447 309 646
  • Länsi-Porin kirkko  0400 309 843 (vahtimestari)
  • Lattomeren  kirkko 0447 309 657
  • Preiviikin kirkko 0447 309 659
  • Länsi-Porin Olotupa 0447 309 656
  • Pihlavan kirkko 0447 309 662
  • Kyläsaaren seurakuntatalo 0447 309 663
  • Mäntyluodon seurakuntakoti 0447 309 664
  • Kaanaan kerhohuone 0447 309 665
  • Pihlavan seurakuntatalo/ päiväkerho 0447 309 661
  • Teljän kirkko  0400 309 841 (vahtimestari)
  • Väinölän kirkko  0400 309 842 (vahtimestari)
  • Teljän kirkko/ nuorisotoimisto 0447 309 671
  • Sampolan kerhohuone 0447 309 672
  • Harmaa-Kartanon seurakuntakoti 0447 309 670
  • Reposaaren kirkko 0447 309 686

Hautausmaat

  • Käppärän hautausmaan toimisto 0400 309 779, 0400 309 782
  • Käppärän iso siunauskappeli 0447 309 626
  • Käppärän pieni siunauskappeli 0447 309 627
  • Porin metsähautausmaa, työnjohtajan käsipuhelin  0400 309 758
  • Metsähautausmaan kappeli 0447 309 630

Silokallion kurssikeskus 0447 309 688

Junnilan leirikeskus 0447 309 690 (ajalla 1.5.-31.10.)

 

 
Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718