Toimintaorganisaatioon toivottiin muutoksia
Keski-Porin seurakunnan piispantarkastus päättyi helluntaina 23.5. yleiseen tarkastukseen. Keskusteluun nousivat mm. vapaaehtoistyö, toimintaorganisaatio ja kiinteistöt.
Tarkastuksen lopuksi piispa Kari Mäkinen kokosi tarkastuksen tuloksia. - Keski-Porin seurakunnan vahvuuksia ovat motivoitunut henkilöstö, runsas ja sitoutunut vapaaehtoisjoukko sekä monipuolinen yhteistyö eri tahojen kanssa, listasi Mäkinen. Vahvuuksien joukkoon kuuluu myös kaikkien porilaisten omaksi kokema kirkko.
Haasteet liittyvät toimintaorganisaation monimutkaisuuteen. Vilkas ja monipuolinen toiminta edellyttää eri toimijoiden tehtäväjakoon selkeyttä. Työntekijällä, vapaaehtoisella ja luottamushenkilöllä on kullakin oma roolinsa. Entistä enemmän on myös tarvetta katsoa seurakunnan asioita koko Porin perspektiivistä, mikä on piispan mielestä myönteinen mahdollisuus kehittää toimintaa.
Isojoenrannan ja Pormestarinluodon toimitilat
Asessori Pertti Ruotsalo oli kiertänyt Keski-Porin seurakunnan kiinteistöissä ja nosti esille Pormestarinluodon ja Isojoenrannan kiinteistöt.
- Onko Isojoenrannalla siinä määrin seurakunnallista toimintaa, että huonokuntoinen seurakuntakoti kannattaisi korjata, kyseli Ruotsalo. - On vakavasti harkittava, pitäisikö kiinteistöstä luopua. Isojoenrannalta on varsin lyhyt matka sekä Toejoelle että Ruosniemeen, hän huomautti.
Piispantarkastuksessa oltiin yksimielisiä, että Pormestarinluodossa tarvitaan seurakunnan toimipiste. Tällä hetkellä seurakuntakoti on kiinteistössä, jonka kohtalo on vuosikausia ollut vaakalaudalla. Korjaustöihin on seurakunnalla ollut omalta osaltaan kiinnostusta, mutta liikekiinteistön omistajien ratkaisu on edelleen avoin.
Ruotsalo muistutti, ettei työntekijämäärää ei voida lisätä, joten tulevaisuudessa vapaaehtoistyö on entistäkin tärkeämpää.
Piispantarkastus puolentoista vuoden prosessi
Keski-Porin seurakunnassa on ruvettu valmistautumaan piispantarkastukseen noin puoli vuotta sitten, etukäteen on tarkastajille toimitettu mm. seurakuntakertomus. Ennen kolmipäiväistä piispantarkastusta on Keski-Porissa ollut asessorin toimittama hallinnon ja talouden tarkastus sekä työntekijöiden ja tuomiokapitulin edustajien keskusteluja.
Päättyneestä tarkastuksesta valmistuu raportti, johon kirjattuihin asioihin seurakunnan on reagoitava vuoden kuluessa.
Tarkastuksen lopuksi porilaiset muistivat piispa Kari Mäkistä ja piispatar Eija Mäkistä. Mäkinen siirtyy arkkipiispaksi kesäkuun alussa. |