Poimintoja... sanotuista ja sanomattomista

Sanat. Kirjainyhdistelmiä, joita tunnetaan joka kielessä lukemattomia erilaisia. Peräkkäisiä kirjaimia, joihin sisältyy elämänkokemuksemme mukaan värittyneitä asioita. Lyhyitä ja pitkiä tavuja, joiden salattuun maailmaan lapset sukeltavat jännittyneenä. Lukutaidottomalle salakieltä, jonka koodien avauduttua eteen avautuu aivan uusi pelottavakin maailma (esim. lehtien kirkuvat otsikot).

Jokaiselle meistä on varmasti sattunut sanoissaan kömmähdyksiä. Juuri se asia, jota ei pitänyt sanoa, on lipsahtanut suusta kuin huomaamatta. Kerrottuaan inhoavansa värillisiä lasivaaseja, muistaakin saaneensa sellaisen juttukumppaniltaan lahjaksi. Lähimmäisen kerrottua sairaudestaan, on tarina naapurin pahemmasta sairaskertomuksesta jo huulilla. Näitä riittää.

Sanoilla on painoarvoa. Lapsuudessa kuultu vanhemman moite voi kummitella mielessä koko elämän ajan ohjaten ammatinvalintaa ja elämänsuuntaa. Tietyissä tilanteissa kuullut onnittelut tai toivotukset jäävät mieleen ikuisiksi ajoiksi. Runot, sananlaskut ja Raamatun sitaatit voivat punoutua elämän johtolangoiksi.

Miten paljon asioita jääkään elämän varrella sanomatta? Kehuja ja kannustusta. Tai suoraa ja rehellistä puhetta, jonka jälkeen voisi asiat ehkä sopia ja lähteä eteenpäin. Ilman kaunaa ja katkeruutta. Ilman harhatulkintoja ja väärinkäsityksiä. Ilman pitkiä riitoja, joiden alkusyytä kukaan ei taida oikein muistaa.

Vuosi vuodelta pidän suuremmassa arvossa edellisten sukupolvien sanottamia tarinoita entisistä ajoista ja ihmisistä. Kasvavat sukupolvet osaavat niitä arvostaa vasta sitten, kun sanottajia ei ehkä enää ole. Luettu teksti on eri asia kuin omin sanoin kerrottu, ilmeillä höystetty, kertojansa kuuloinen elävä puhe. Täynnä sanoja, joiden merkitykseen eivät pelkät peräkkäiset kirjaimet yllä.

Aina sanoja ei tarvita. Tuokio ystävän kanssa voi kruunautua miellyttävällä hiljaisella hetkellä. Toisessa seurassa sama olisi kiusallista. Ikävän uutisen jälkeen kosketus ja halaus toimivat usein paremmin kuin kliseiset kommentit. Puhelimessa hiljaisuuden sieto on vaikeampaa, mutta toisen tarvitseman sanavapaan itkuhetken jälkeen voi keskustelu toivottavasti jatkua.

Joskus sanat ovat liikaa. Tilanne tai hetki sinänsä puhuttelee. Hiljaisuus tai esim. instrumentaalimusiikki hellii sisintä ja antaa mielikuvitukselle ja ajatuksille tilaa.

Mielessämme on paljon sanoja ja niiden merkityksiä. Kaikkia ei ole tarkoituskaan sanoa ääneen. Kunpa edes muutama sanamme päivässä toisi toiselle ihmiselle iloa ja hoivaa. Ei lyttäämistä, ei piiloteltua ivaa, vaan välittämistä ja läsnäoloa. Ajatuksia ja tunteita on vaikea muuttaa, mutta sanojamme voimme hallita!

Mitäs sanot?
Ilona