2.10.2009-AP: Poimintoja… maanperijöistä

Poimintoja… maanperijöistä

”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan”, kirjoitetaan vanhassa käännöksessä. Se perintöosuus meni sitten ohi suun, kirjaimellisesti. Tätä suuta ei taida kiinni saada.

Olen aina ollut kova puhumaan. Lapsesta asti. Teini-iän myrskyissä opettelin olemaan hiljaa. Hyvin opinkin, kaksi vuotta meni terapeutin kanssa opetellessa puhumaan uudelleen. Niitä arpia tässä edelleen peitellään. Siitä oppineena olen sanani sanonut, sillä asioiden panttaaminen ei minun ruumiin rakenteelleni sovi.

Viime aikoina olen joutunut tai enemmänkin halunnut puolustella suulauttani. Olen halunnut tuoda esille seikan, joka minua häiritsee nimittäin hiljainen viisaus. Mitä se on? Hiljainen tyhmyyshän on sitä, kun pitää suunsa kiinni, vaikka pitäisi puhua. Kun ei puolusta omaa näkemystään, hautautuu meluun, eikä taistele oikean asian puolesta.

Usein kuulee, kuinka hiljaisia puolustetaan. Väitetään, että puheliaat ja äänekkäät vievät heiltä mahdollisuuden puhua. Korostetaan jopa niin, että suulaiden puheet voi jättää kuuntelematta, mutta on kuunneltava kun hiljainen puhuu – asiaa. Miten niin, kysyn minä! Mikä tekee hiljaisen puheenvuorosta arvokkaamman? Sekö, että sitä tekstiä on pantattu päivästä toiseen ja sanotaan vasta, kun tosi on kyseessä. Miksi puheliaan sana ei ole yhtä tärkeää?

Minä haluan nousta barrikadeille kaikkien puheliaiden ja äänekkäiden ihmisten puolesta! En tarkoita nyt niitä, jotka huutavat, vaan meitä, joiden suu käy koko ajan. Kyllä meilläkin on asiaa. Kyllä mekin osaamme miettiä, pohtia. Ei kai puhuminen tee ihmisestä tyhmää? Ja hiljaisuus viisasta?

Toinen väite, mikä minua pännii on se, kuinka puheliaita pidetään itsekkäinä! Että sitä rakastaisi omaa ääntään niin, että puhuisi, mitä sylki suuhun tuo. Onko hiljainen sitten jotenkin tasa-arvoisempi? Antaa kyllä muiden puhua, muttei tahdo uskaltaa sanoa silloinkaan, kun pitäisi. Minusta on itsekästä myös olla hiljaa. Sitä paitsi se tekee olon epämukavaksi.

Kohtuus kaikessa. Niin äänessä kuin hiljaisuudessa. Tämä kirjoitus on viimeinen piste minua koko vuoden häirinneelle hiljainen vs. puhelias –teemalle. Lupaan tästä lähtien vain puhua - en enää meluta - aiheesta. Mutta jos joku vielä uskaltaa olla kanssani hiljaa, tehköön vain omalla vastuulla!

Arja

Lisää uusi

Kommentteja (1)

|14-10-2009 08:44:53 StinaP - "Jos minä vaikenen, niin kivet huutavat"

Joskus on ihan hyvä olla hiljaa ja antaa muillekin mahdollisuus puhua. Mutta ei loputtomiin. Arempia voi kannustaa puhumaan tekemällä sopivia kysymyksiä: "Mitä olet tästä asiasta mieltä?" "Olisko sulla jotain muita ehdotuksia kuin nämä, joita on jo käsitelty?", mutta fakta on, että kaikki vain eivät puhu yhtä paljon.

Evankeliumeissa kerrotaan sokeasta kerjäläisestä, joka alkoi huutaa Jeesusta kuultuaan tämän olevan tulossa. Ihmiset käskivät miehen olla hiljaa, mutta 'hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!"' (Luuk. 18:39)

Mies oli varmaan tottunut olemaan hiljaa, pysyttelemään taka-alalla tekemättä itsestään numeroa. Almun jos saisi silloin tällöin. Mutta kun Jeesus tuli lähistölle, johan miehen kielenkannat irtosivat. Kyllä kannatti. Mies sai näkönsä takaisin.

Tärkeämpää kuin puheen määrä on sen sisältö. Hiljaisesta viisaudesta kannattaa tehdä, jos ei meluisaa, niin ainakin ääneen kuuluvaa viisautta. Muuten siitä tulee tosiaan tyh...

Vastaa