28.12.09-AP: Poimintoja... kuilun reunalta

Poimintoja… kuilun reunalta

Kävelin jälleen elämässäni sen syvän, tumman ja pelottavan kuilun reunalle. Aluksi en sitä huomannut, ihmettelin vain, kuinka polku kapenee. Sitten näin sen, otin muutaman juoksuaskeleenkin ja istahdin reunalle. Katselin tummaan veteen ja mietin, sukellanko tällä kertaa vai alanko rakentaa siltaa – taas.

Syksy meni vauhdilla kuten aina. Tänä vuonna meni hyvin, koska olin fyysisesti hyvässä kunnossa, jaksoin. Mieli ei jaksanut kuitenkaan yhtään enempään. Kokeilin taas rajojani. Joka vuosi luulen, että tänä vuonna ei tule enää pimeyttä, tämän talven osaan mennä läpi kuten muut, aikuismaisesti ja tasaisesti.

Kuilun toisella reunalla ovat ystävät. He tulevat kyllä puolitiehen vastaan, rakentavat minulle sillan. Mutta mistä nousee se kapina, en pyydä apua, en halua! Mitä jos tällä kertaa sukellan kaikkein syvimmälle, menen itsesääliin niin syvälle kuin voi mennä. Minua ei pelasta kukaan! Ja kuitenkin, riittää pari sanaa ja toiselta puolelta rakennetaan kevyen kevyettä siltaa ja minua tuetaan, kun horjuvin jaloin kävelen sillan yli. Mutta vaikeinta on sanoa, saa auttaa.

Minulle hidastaminen on vaikeaa. Minulle siirtymät ovat vaikeita. Työstä vapaalle, lomalta töihin. Viikko pois töistä ja olen ihan hädissäni, miten tässä aloittaa. Mutta pahinta on se, kun pitää töiden jälkeen hidastaa, huoltaa kone ja pysähtyä. Sitä en osaa. Ennen sairastuin fyysisesti ja pakotin itseni sänkyyn. Nyt koitan muilla keinoilla ja myönnän, hankalaa se on.

Se on kuin pyörällä ajaminen. Ajan aina niin lujaa kuin jaksan. Tarvitsen kurssin, jossa opetellaan ajamaan hitaasti. Kävellä osaan jo hiukan hitaammin, löntystellä ja katsella ympärilleni. Mutta pyörä, se on menevän ihmisen peli.

Kuilu on jälleen takanapäin. Muistan sen vielä muutaman kuukauden, se säilyy mielessä. Ja se pieni pelko, palaako se takaisin. Sitten sen unohdan ja kun seuraavan kerran olen reunalla, olen jälleen yhtä avuton ja yhtä alussa. Mutta ehkä sinä silloin jo tiedät, että siltaa voi alkaa rakentaa ilman minun pyyntöänikin. Se pyyntö kyllä tulee, hiljaa ja pienesti, mutta kyllä se sieltä tulee.

Uutta odottaen, Arja

p.s. Ison kirjan lukuprojektissa olen päässyt kolmannekseen. Nyt alkaa lukeminen sujua jo hyvin.

Lisää uusi

Kommentteja (3)

|29-12-2009 15:02:03 Ale - Pidä kädestä kiinni

Älä käänny takaisin, mutta jos sen meinaat tehdä, huhuile ystävää avuksi. Lupaan ottaa kuilun reunalla kädestä kiinni. Kurkistetaan yhdessä varovasti alas ja käännytään takaisin tulevaisuutta kohti. Siellä on meidän paikkamme!

Hyvää uutta vuotta!

Vastaa

|11-01-2010 15:43:02 H.M - Ei tartte auttaa!

Tuntuu et suomalaisille on kaikkein vaikeinta juuri avun pyytäminen. Itse välillä huomaan ajattelevani että olis ollu helpompaa jos olis aikasemmi pyytäny apua, mutta ku se on niin vaikeeta.

Vastaa

|12-01-2010 09:23:31 Ilona - Pitää pärjätä

Onks se jotenkin meidän kulttuurissa, että avun pyytäminen osoittaa heikkoutta ja kykenemättömyyttä? Jos joku tarjoaa apua, silloin sitä on helpompi ottaa vastaan.

Jo pikkuvauvoista puhutaan kiltteinä tai vaikeasti hoidettavina. Pikkulapsen pitäis olla reipas esim. jäädessään päivähoitoon. Onko reippaus meillä aikuisillakin sisimmässämme tavoitteena? Reipas hoitaa itse asiansa ja vielä reippaasti.

Ilona

Vastaa