31.1.2010-AP: Poimintoja...yhteisöstä

Poimintoja… yhteisöstä

Vuosituhannen alussa suomalaista (ja skandinaavista) uskoa kuvattiin ilmaisulla uskonnolliseen yhteisöön kuulumista ilman osallistumista ("belonging without attending").

Pitkään minäkin olin sitä mieltä, että uskoni on henkilökohtainen, en tarvitse siihen kirkkoa, seurakuntaa enkä edes ystävää keskustelemaan. Mikä sai minut yhtäkkiä kirjoittamaan blogia, avaamaan kotini ovet seurakunnalle ja osallistumaan?

Kun lähdin Porissa mukaan seurakunnan toimintaan, etsin enemmän ihmisiä kuin Jumalaa. Usko ei ollut se ydin silloin, vaan halusin tutustua ihmisiin, sillä en tuntenut täällä ketään. En oikeastaan edes halunnut puhua uskostani. Koin sen henkilökohtaisena ja näin myöhemmin sanottuna hyvinkin arkana kohtana.

Löysin etsimäni, löysin ihmisiä. Mutta samalla jäin koukkuun. Tulin riippuvaiseksi siitä, että joku selittää, kertoo, lukee tai yhdessä hiljennymme. Virsilaulu on aina ollut minun juttuni. Se taisi aikoinaan olla ensimmäisiä syitä mennä kirkkoon yksin. Mutta nyt jäin kiinni Sanaan. Enää ei riittänyt, että rukoilin yksin kotona. Halusin puhua siitä, halusin kuulla siitä.

Ei, en kokenut mitään ihmeellistä. Pikku hiljaa vain huomasin, kuinka seurakunnan tuoma yhteisöllisyys toi mukanaan myös sellaista hengellistä kasvua, jota en osannut edes kuvitella tapahtuvan. Luulin, että uskoni on. Että se on staattinen, muuttumaton ja jopa aika pieni asia. Yhtäkkiä siitä tulikin jotain liikkuvaa, muuttuvaa, kasvavaa. Eikä se tunnu edes pelottavalta.

Seurakunnan eri palvelutehtävät ovat myös tuoneet uusia asioita. Olen perehtynyt kirjallisuuteen, jota en olisi muuten lukenut. Ja huomannut samalla, että löytyy myös sellaisia kirjoja, joissa usko ja hengellisyys kuvataan sellaisena kuin minä sen koen. Mitä? Enkö olekaan ainoa ihminen maailmassa, joka kokee asiat näin? Joku muukin on ajatellut, jopa kirjoittanut sen ylös. Viimeisenä ”löytönä” luin arkkipiispamme Jukka Paarman kirjan Ihmisen huuto. Sen kirjan kohdalla oli pakko pysähtyä.

Mitä tästä eteenpäin? Ei mitään. En ajattele, että tämä on kilpailu, jossa täytyy edetä. Elämässä on edes yksi osa, jonka edessä ei tarvitse yrittää olla muita parempi, kamppailla ja kilpailla. Uskoni kanssa minä elän, mutta sen kanssa minun ei tarvitse kilpailla.

Siunauksin, Arja

Lisää uusi

Kommentteja (0)