Poimintoja… irtiotosta

Kuluva helmikuu alkoi poikkeuksellisesti, kun perheemme aikuiset lähtivät viikonlopuksi reissuun, ihan kahdestaan. No, näin kirjoitettuna ei kuulosta järin erikoiselta, mutta meille se oli. Reiluun kahteentoista vuoteen eka kerta.

Minä olen ollut syypää. Usean päivän vapaaehtoinen ero lapsista (ei siis työn vuoksi) on tuntunut vaikealta ajatukselta. Nyt aika oli kypsä. Tiedän, että lapset nukkuvat yönsä, tietävät tavaransa ja ovat varsin omatoimisia. Isovanhemmat varmasti pärjäisivät heidän kanssaan (ja toisinpäin) neljä päivää.

Omien tavaroiden pakkaaminen jäi aivan viime tinkaan, kun mietin lasten Kela-kortteja, koulu-ja tarhatavaroita, jääkaapin sisältöä ja muuta mieltäni vaivaavaa. Passit muistin, mutta hammasharja piti alkumatkalla jo ostaa. Mutta kotona kaikki hyvin.

Ajatusmaailmaani on kuulunut, että kotonakin voi viettää loma-ja vapaapäiviä. Mutta nyt totisesti opin, että jo ajallisesti lyhyempikin irtiotto tekee hyvää. Arjen töihin liittyvät koneet, kalenterit, kellot ja koskettimet jätettiin kotiin. Osasin olla. Muutuin äidistä naiseksi ja porilaisesta suomalaiseksi. Lentokoneessa eri roolini oli jo niin sisäistetty, että sain itseni kiinni ajatuksesta ”hyvä ettei viereen sattunut pikkulapsia”. Näin ajatteli minä, joka olen aina rakastanut pikkulapsia.

Lennon aikana ainoa minulta vaadittu asia oli selviytyminen ahtaasta aterioinnista. En onnistunut kaatamaan edes juomia päälleni. Mitä pitemmälle lentokone kaarsi, sitä kauemmaksi jäi arkiminäni. Ja sitä läheisemmältä matkakumppanini tuntui. Minun ei tarvinnut jakaa häntä kenenkään kanssa!

Mutta ei siili piikeistään pääse. Kyllä minä mietin, että jos luistinradalla pojan jalka murtuu, kuinka pääsen nopeimmin takaisin Poriin. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan olleet hallitsevia vaan koin ne normaaleiksi äidin huoliksi. En minä äitiydestä eroon halunnutkaan. Pienen irtioton vaan.

Ja se kannatti. Keväinen aurinko helli meitä valollaan ja säteillään. Kesäinen sadekuuro puhdisti. Reissu yhdisti ja lämmitti. Minä löysin itseäni roolikerrosten alta. Matka itseen vaatii näköjään kilometrejäkin. Enkä kokenut huonoa omaatuntoa edes ilmastonmuutoksen edistämisestä.

Maailmalla seikkailee mielellään, kun on mihin palata. Kotiin.

Kiitollisin mielin
Ilona

• Lisää uusi

Kommentteja (0)

Kirjoita kommentti

Yhteystietosi:

Nimi:

Sähköposti:

Kommentti:

Otsikko:

Viesti:

_SECURITY

Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

Powered by !JoomlaComment 4.0 beta2