Etusivu Viestintäpalvelut Poimintoja... blogit 020511-IK : Poimintoja... kerroksista
020511-IK : Poimintoja... kerroksista

Poimintoja... kerroksista

Kiinnostukseni kuninkaallisia kohtaan lienee alkanut satujen prinsessoista. Vuonna 1981 katselin televisiosta ihailevasti edellisiä brittimonarkian kruununprinssin häitä. Oman lisämakunsa tähän toi Lontoossa asunut pikkuserkkuni, jonka luona vieraillessani ihastelin katukioskien kuninkaallisia esittäviä postikortteja ja ajattelin, että tämä se vasta on jotakin.

Nykyprinssinkään avioliittoon ei lähdetty kepein askelin. Monta hierarkista kynnystä oli jo ylitetty, lupa avioliitolle kysytty useammalta taholta ja morsianta oli valmisteltu ja koulutettu uuteen asemaansa monin tavoin usean vuoden ajan. Avioliiton perustana oli keskinäinen kiintymys, halu rakastaa ja elää yhdessä. Silti hääjärjestelyissä oli koko ajan otettava huomioon sulhasen asema; kruununprinssin häissä kun protokolla määrää. TV-lähetyksissä painotettiin enemmän morsiamen liittymistä hoviin kuin mieheensä. Minua sykähdytti ajatus, että hoviin voidaan naida perinteisesti vain anglikaaneja. Usko nähdään tärkeänä, ja pitäähän kuninkaallistenkin voida turvautua itseään ylempään. Joku roti sentään!

Häät olivat hieno pr-tilaisuus Iso-Britannialle ja hyvin järjestelyt sujuivatkin. Kuusivuotiaana en ymmärtänyt arvoristiriidoista juuri mitään, mutta nyt mieltäni askarrutti kerroksellisuus. Häävieraista valtaosa kuului yläluokkaan, vaikka morsiamen keskiluokkaiset juuret muistettiin usein mainita. Monarkian kustantava kansa parveili kaduilla ja heille suotiin vilkutuksia ja kaksi suudelmaa.Juhlia jatkettiin visusti suljetuin ovin, mutta nykymaailmasta ymmärtävä hääpari yllätti avoautoajelullaan iltapäivällä. Ja kansa hurrasi!

Mihin me tarvitsemme itseämme "ylempiä"? Haaveitamme ja unelmiamme varten, vai voidaksemme uskoa heidän auttavan hätämme hetkellä? Vai tarjoaako perinteikäs monarkia kansalle yhteisöllisyyden tunnetta? Moni meistä ei varmaankaan olisi valmis vaihtamaan elämäänsä rahallisesti rikkaammaksi mutta valinnanvapauksiltaan paljon rajatummaksi.  

Sulhasen isoäiti ei ole kuulemma koskaan antanut henkilöhaastattelua itsestään. Hallitsijan rooli näytetään kansalle (alamaisille), mutta persoona säästetään itselle ja lähipiirille. Tuntuu viisaalta, mutta kuinka kauan tämä riittää sensaatiohakuiselle nykykansalle?

Raamattu kertoo Jeesuksen elämänvaiheista ja opetuksista,  Jumalan Pojasta. Ei sieltäkään taida löytyä henkilökuvaa lempiruokineen ja harrastuksineen. Todellisen Hallitsijan tilanteessa kysymys taitaakin olla aseman mukanaan tuomasta vastuunkannosta ja itsensä unohtamisesta.     

Samassa maailmassa asumme, eri kerroksissa. Yläkerran asunnossa voi nauttia hienoista juhlista kattopuutarhassa, mutta jätteet viedään samaan roskalaatikkoon alakerran asukkaiden kanssa. Yhtä kaikki; ihmisiä saman taivaan alla.

Terveisin Ilona

Poimintoja04052011

Kommentteja (0)
Kirjoita kommentti
Yhteystietosi:
Kommentti:
_SECURITY
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718