Poimintoja... kärsivällisyydestä

Aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään…kirjoitetaan Saarnaajan kirjassa. Kunpa vain sen muistaisi, että kaikella on aikansa. Myös odottamisella.

Olen aina ollut kovin kärsimätön. Nuoruudessa kärsimättömyys korostuu. Niin minullakin. Hain aikoinani lukion jälkeen teologiseen tiedekuntaan. Kyllä, jo silloin kiinnosti tämä ala. Tiedekunnan ovet eivät, onnekseni, auenneet. Näin myöhemmin ajateltuna sekin oli johdatusta. Mutta silloin pidin sitä merkkinä siitä, että on aika laittaa Raamattu nurkkaan. Ja niin laitoin.

Kuvitelmani uskovaisesta ihmisestä oli kovin kummallinen tuolloin. Ajattelin, että uskon täytyy tulla, kokea jotain suurta. En jaksanut edes ajatella, että pitäisi olla kärsivällinen ja kasvaa. Kaikki tänne heti nyt!

Unohdin siis hetkeksi Raamattuni. Lähdin opiskelemaan elämää, en teologiaa. Opiskeluvuosina opiskelin kai enemmän jopa itseäni kuin koulua. Valmistuin ja olin myös valmis seurakuntayhteyteen. Aloin ymmärtää noita Saarnaajan kirjan sanoja. Oli tullut aika.

Olen siis kasvanut uskooni. Edelleen hiukan säikähdän, jos minulta kysytään, milloin olen tullut uskoon. Enhän ole tullut uskoon, olen kasvanut lapsenuskosta nuoren uskoon ja nyt kai jo aikuisen uskoon. Mutta en ole silti valmis vieläkään. Ja mietin usein, mitä se uskovainen oikein on. Ehkä kuvailen itseäni mieluummin kristityksi. Siinä on vähemmän tunnelatausta.

Huomaan, että uskossani on jälleen uusi aika. Aika on kertoa siitä, aika on keskustella. On myös aika myöntää, että olen kasvuntiellä. En ole koskaan valmis, mutta tiedän jo, ettei tarvitsekaan olla.

Terveisin Arja

• Lisää uusi

Kommentteja (3)

• |04-04-2009 10:06:15 StinaP
  Myös minä olen kasvanut uskooni. Teini-iässä harmitti, kun muut tiesivät ajankohdan päivän tarkkuudella. Olisin halunnut samanlaisen paalumerkin. Nuorisotyöntekijä sai minut toisiin ajatuksiin: On hienoa, että on ollut aina uskossa.
  
  Keskustelin eilen kasteesta ja ehtoollisesta. Ne ovat konkreettisia, pysyviä merkkejä Jumalasta, niihin voi aina takertua. Tunteet ja teot voivat vaihdella, nuo kaksi pysyvät. Silloin ei taida olla väliä, onko tullut vai kasvanut uskoon.
  Vastaa

• |06-04-2009 22:01:24 Jenny
  Tekstisi herätti taas paljon pohdiskeluja. Aiemmatkin olen lukenut mutten ole ilennyt kommentoida :)
  Tämän kirjoituksesi ajattelin siis lukea täällä yläasteen päivänavauksessa. Mielestäni tämä on sellainen teksti josta nuoret voisivat saada paljon irti. Vaikka nuoruuteen kuuluukin olennaisena osana kärsimättömyys ja toisinaan epätoivokin kun asiat eivät tapahdu haluamassaan ajassa ja järjestyksessä, voi tällainen muistutus siitä että ehkä asioiden on hyvä sujua juuri näin olla hyväksi.
  Vastaa

• |11-05-2009 15:55:58 Jenny
  No niin, päivänavaus on vihdoin pidetty (tässä on ollut aika paljon mm. vuorojen vaihtoa joten siksi pääsin puhumaan tästä vasta nyt) ja niiltä nuorilta joiden kanssa ehdin keskustella tästä tekstistä ennen tunnin alkua tuli ihan loistavia huomioita, ja monien huomasin keskustelevan omassa porukassaan. Oli mukava huomata että nuoret selvästi höristivät korviaan ja kuuntelivat vaikka olikin harmaa maanantaiaamu :)
  Vastaa

Kirjoita kommentti

Yhteystietosi:

Nimi:

Sähköposti:

Kommentti:

Otsikko:

Viesti:

_SECURITY

Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

Powered by !JoomlaComment 4.0 beta2