8.7.09-IK: Poimintoja ... kuoleman kosketuksesta

Poimintoja ... kuoleman kosketuksesta

Kesken spagetin keittämisen kuului epätoivoinen parahdus:”Äiti, Minni on kuollut!” Sekunnin sadasosassa ehdin tajuta, että poikani maailma heitti täysvoltin. Toinen lemmikkigerbiileistä oli kuollut.

Poika tuntui hajoavan kappaleiksi. Itku ja nyyhkytys oli lohdutonta. Sydämeni oli särkyä lapsen surun vuoksi. Tajusin, että pojan on käytävä tämä läpi ihan itse. Tämä on hänen surunsa, enkä voi ottaa sitä itselleni kannettavaksi.

Suruviesti piti välittää isälle ja äitiäkin jo itketti. Toivon poikani ajatelleen, että äitikin itkee Minniä. Todellisuudessa myötäelin poikani epätoivoa ja itkin omia tunnemuistojani lapsuuteni lemmikkien kuolemista.

Aliarvioivat kommentit kuten ”sehän nyt oli vain hiiri” tai ”uusia saa kaupasta” satuttaisivat nyt myös minua. Lemmikit ovat omistajilleen rakas asia. Tätäkään surua ei voi mitata tai lokeroida. Me elämme ja me kuolemme, niin ihmiset kuin eläimet.

Hiirten ”taivaasta” ei ole vielä puhuttu. Nyt eletään itsesyytöksissä. Poika miettii, hoitiko hän hiiriä riittävän hyvin. Oliko varmasti vettä? Jos Minnin lempisiemenet olivat loppuneet? Mitä tein väärin?

Hiirikaveri Minttu näyttää voivan toistaiseksi hyvin. Poika on sitä mieltä, että Minttu on hänelle vihainen. Hiiri syyttää häntä kaverin häipymisestä. Minä pelkään, että kaverikin kuolee kohta silkkaan ikävään.

Rituaalit ovat tärkeitä. Poika itse koki tärkeäksi suru-uutisen kertomisen lähipiirille tekstiviestein. Paluupostin lohduttavat viestit kevensivät taakkaa jo pikkuisen. Hiirivainaja odottaa kauniissa ja pehmustetussa pahvilaatikossa hautaamistaan. Varsinaiseksi ruumisarkukseen se saanee tutun ja rakkaan pesäkoppinsa, näin on poika suunnitellut. Hautakiven kaiverrus on suunnitteilla.

Tämä vainaja oli ”vain” hiiri, mutta ainakin tämän lapsen maailmassa iso juttu. Päivittäinen kumppani, huolien kuuntelija, taskurahojen keräämisen motiivi (tarvikkeet, makupalat ym.), hellyyden ja huolenpidon kohde. Ystävä!

Jos gerbiilien hautaustoimisto olisi olemassa, olisin jo ehkä tarttunut luuriin. Ihan vain kunnioituksesta poikani tunteita kohtaan. Hän rakasti. Se on paljon se.

Asianomaisen luvalla

Ilona

Lisää uusi

Kommentteja (3)

|13-07-2009 01:23:03 Arja

Otan osan suruunne ja toisaalta mielessäni olen onnellinen siitä, että poika saa kosketuksen kuolemaan eka kertoja tällaisissa tapauksissa. Saa käydä rauhassa ja turvassa ajatuksia kuolemasta läpi.

Vastaa

|20-10-2009 07:10:39 Minä itkin aikoinaan kuollutta - "Vain hiiri"

Meiltä kuoli lapsi. Minua satuttaa kommentit: Onhan teillä vielä tuo toinen. Nauti siitä ja pidä huolta. Eihän äidin menettäneelle aikuisellekkaan sanota, että mitä märyät, jäihän sulle vielä isä. Ja sitäpaitsi jäljelle jäänelleelle lapselle sen toisen menetetyn lapsen korvikkeena oleminen olisi aivan liian iso taakka. Siksi en myöskään hyväksy tuota "Sehän oli vain hiiri" -kommenttia. Lapselle menetetty lemmikki oli paljon enemmän kuin "vain hiiri".

Vastaa

|20-10-2009 09:04:52 Ilona

Aika usein sanat kannattaisi jättää sanomatta ja olla ihan vaan hiljaa, hiljaa yhdessä. Hiljaisuus ja läsnäolo on vaikeaa ja toisille jopa mahdottoman kiusallista.

Edellinen kommentti kirvoitti minut infoamaan Tyhjän sylin kirkkoillasta, jota vietetään mm. Länsi-Porin kirkossa ke 28.10. klo 18. Ilta on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kokeneet tai kokevat tyhjän sylin tunnetta syystä tai toisesta. Tervetuloa!

Vastaa