Vapaahtoistyö

Seurakunnassa jokaisella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua kirkon toimintaan. Vapaaehtoistyön eri muodot antavat siihen yhden, mutta hyvin monipuolisen mahdollisuuden. Seurakunnan diakonian vapaaehtoistyössä lähtökohtana on se, että jokainen voi osallistua siihen tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin eli se perustuu ihmisen haluun käyttää lahjojaan toisten hyväksi. Osallistuminen lisää yhteenkuulumisen ja vastavuoroisuuden tunnetta sekä antaa mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.


Kaikessa toiminnassa kulkee mukana Raamatun opetus siitä, kuinka meidän tulisi kohdella toinen toistamme: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." (Matt. 7:12)


Vapaaehtoisille on tarjolla runsaasti erilaisia tehtäviä,
ota siis rohkeasti yhteyttä!


Mummun Kamari


Mummun Kamari

MummunkamariMummun Kamari on viihtyisä keidas keskellä kaupunkia. Se on kaikille avoin kahvila, kohtaamispaikka, joka on avoinna ma-pe klo 11.00-15.00. Mummun Kamariin voit pistäytyä kahville, tulla tapaamaan tuttuja, voit osallistua erilaisiin tapahtumiin tai vaikka tulla lukemaan päivän lehden.

Mummun kamari on kaikenikäisten
kotoinen kohtaamispaikka  Poikkea kaffeelle!
Avoinna maanantaista - perjantaihin kello 11 - 15


Mummun Kamari
Itäpuisto 14 katutaso
28100 PORI
p. 0447 309 675



Viikko-ohjelma viikolla 21

 Maanantai 21.5.
Mummun Kamari suljettu, vapaaehtoistyöntekijät retkeilemässä Hymy

Tiistai 22.5.
Kamarikerho kello 13
Vanhuusvalmennusta vasta-alkajille klo 15-16.30 (vain etukäteen ilmoittautuneille)

Keskiviikko 23.5.
Kotiapteekki kesäkuntoon, apteekkari Satu Lambert antaa vinkkejä klo 13

Torstai 24.5.
Hartaus kello 13, Pirkko Heikkilä

Perjantai 25.5.
Mummun Kamari avoinna kello 11 - 15

Sunnuntai 27.5.
Kevätkauden viim. Keskustelukerho kello 13 - 15


Mummun Kamarissa voit toimia myös itse  vapaaehtoistyössä. Kahvikaisat huolehtivat tarjoilusta ja toimivat aina vuorollaan paikan emäntinä. Vapaaehtoiset myös leipovat kaiken tarjottavan. Käsitöistä ja askartelusta kiinnostuneet voivat tulla Mummun Kamarin kamarikerhoon. Mukaan mahtuvat kaikki käden taidoista kiinnostuneet. Mummun Kamarin vapaaehtoiset tekevät säännöllisesti vierailuja eri laitoksiin. He voivat toimia siellä mm. ohjelmatuokioiden järjestäjinä, ulkoiluttajina tai juttukavereina sellaista haluavalle.

Lähtisitkö sinäkin mukaan Mummun Kamarin vapaaehtoistyöhön?
Tule juomaan kuppi kaffetta ja tutustumaan!


Lisätietoja Diakoniatyöntekijä Ulla-Maija Virén p. 0400 309 784

 

Mummun Kamarin viikko-ohjelma:
  • Maanantai
    klo 11.30 viikon avaus
    klo 15.30 - 17 Leskien klubi (30.1., 27.2., 2.4. ja 23.4.)
  • Tiistai
    klo 13.00 Kamarikerho käsitöistä ja
    askartelusta kiinnostuneille;
    joka toinen tiistai
    klo 12.00 Sanoja ja säveliä
  • joka toinen tiistai
    kello 11.30 Tuolijumppa

  • Keskiviikko
    klo 13.00 ohjelmatuokio

  • Torstai
    klo 13.00 hartaus

  • Perjantai
    klo 13.00 kerran kuukaudessa Karmel-piiri 3.2., 2.3. ja 4.5.
  • Kirjojen ystävät
    kello 10 - 11 kerran kuukaudessa 18.1., 15.2., 14.3., 11.4. ja 9.5.
  • Lauantai
    klo 12 - 14 Kummikerho
  • Sunnuntai
    klo 13.00–15.00 Vapaaehtoisten keskustelukerho


Mummun Kamari radiossa

Mummun Kamarin 15-vuotisjuhlien merkeissä kuultiin marraskuussa 2007 Radio Porin Seurakuntaviitonen -sarjassa ohjelma Mummun Kamarista. Haastateltavana oli Mummun Kamarin toimintaa ohjaava vapaaehtoistyön diakoni Ulla-Maija Virén Yhteisen seurakuntatyön keskuksesta.

Raino Salmijärven toimittama ohjelma on kuultavissa myös tällä sivulla:

JavaScript is disabled!
To display this content, you need a JavaScript capable browser.

(kesto n. 5 minuuttia = 5,5 megatavun mp3-tiedosto, vaatii toimiakseen selaimen Flash-tuen)

 


Työtupa

Työtupa

Työtupa on seurakuntakeskuksen kellarikerroksessa. Siellä voit ommella ompelukoneella ja saumurilla tai kutoa kangaspuilla. Vapaaehtoiset vetäjät opastavat koneiden käytössä. Jos tuot mukanasi omat kankaat, voit ommella itsellesi. Jos haluat tehdä vapaaehtoistyötä tämän kautta, voit liittyä joukkoon ke klo 10.00-14.00 ja lahjoittaa tekemäsi työt esim. työtuvan myyjäisiin. Työtuvan vapaaehtoiset ovat tehneet myös mm. lasten enkelipuvut Keski-Porin kirkkoon.

Jos tuot omat mukanasi omat kankaat, voit ommella itsellesi. Myös vapaaehtoistyötä voi tehdä, lahjoittamalla tekemäsi työt esim. työtuvan myyjäisiin.Eteläpuisto 10B (kellarikerros)


Lisätietoja antaa diakoniatyöntekijä Ulla-Maija Virén


Työtupa on avoinna

  • keskiviikkoisin
    klo 10–14
    Eteläpuisto 10B (kellarikerros)
    28100 PORI
    p. 0447 309 674

Koulutusta vapaaehtoisille

Ulkoiluystäväkurssi 11. ja 18.4. klo 17-20 Mummun Kamarin tiloissa, Itäpuisto 14, 1. krs. Ilmoittautumiset p. 0400-309784 / Ulla-Maija Virén

Leskien klubi

Leskien klubi

Kevätkauden päätös 28.5., retki Sastamalaan. Ilmoittautumiset 16.5. mennessä / U-M Virén, p. 0400-309784. Lähtö srk-keskuksen edestä klo 9, paluu samaan paikkaan klo 17 mennessä. Retken hinta n. 40€ .Tähän tekstiä
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
© Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä - Hallituskatu 9b PL 122 28101 Pori - p. (02) 6238 700, fax (02) 6238 718