Porin Raatihuoneen puisto ja lähikadut täyttyivät tuhansista Ristin tie –pääsiäisvaelluksen kulkijoista pitkäperjantai-iltana.
Ristin tiellä toteutui ohjaaja Matti Mäntylän ajatus tuoda ihmiset lähelle toisiaan. Pääsiäisvaellukseen osallistui arviolta 8000 henkeä, muutama tuhat vähemmän kuin ensimmäiselle vaellukselle 2008, jolloin väkeä oli tiukkaan tungokseen asti.
Teatterikadun ja Selim Palmgrenin kadun (entinen Raatihuoneenkatu) pysäköintipaikat poistetaan käytöstä kiirastorstaina iltapäivällä. Etelärannan pysäköintipaikat poistuvat käytöstä osittain välillä Teatterikatu - Yrjönkatu eli taidemuseolta Keski-Porin kirkolle. Samat katuosuudet suljetaan kiirastorstaina ja pitkäperjantaina noin klo 21.30.
Valtakatu ja Hallituskatu ovat puistoa sivuavilta osuuksiltaan suljettuina tapahtuman aikana. Katuosuuksia pyritään pitämään avoinna mahdollisimman paljon eli suljettuja osuuksia avataan liikenteelle Ristin tien tapahtumien ja kansanjoukon edetessä.
Liikennettä ohjataan kumpanakin iltana klo 20 alkaen. Ristin tien loppuvaiheessa liikenteenohjaus on myös Porin sillan pohjoispuolella.
Omilla autoilla Yleisöä pyydetään jättämään autonsa etäämmälle tapahtumapaikoista ja kävelemään loppumatkan, jotta kulkeminen sujuisi joustavasti. Esimerkiksi Kirjurinluodon puolella on hyvin parkkitilaa, samoin Keski-Porin kirkon takana ja Isolinnankadun vierustoilla. Porin keskusta-alueella on hyvin parkkitilaa, vaikka tapahtumapaikan lähistö rauhoitetaankin.
Saappaat kyllä, sateenvarjo ei. Raatihuoneenpuistossa on sen verran märkää lunta, että parhaat jalkineet ovat vedenpitävät. Toivottavasti sää pysyy poutaisena. – Sadesäälläkään ei sateenvarjoa voi kansanjoukossa käyttää.
Busseilla poikkeusreittejä kiirastorstai-iltana
Porin paikallisliikenteessä on kiirastorstaina 1.4. perjantaivuorot ja pitkäperjantaina 2.4. sunnuntaivuorot.
Torstai-iltana kaksi kauppatorilta lähtevää vuoroa linja 6 K (Sampola-Koivistonluoto) ja linja 90Z (Ulvila ) ajavat Valtakadun sijasta Gallen-Kallelankadun kautta Pohjoispuistoon.
Kello 23 jälkeen Ruosniemestä palaava linja 2 Pormestarinluodosta palaava linja 12 ajavat Linnansillan kautta. Poikkeusjärjestelyt johtuvat Ristin tien kenraaliharjoituksista. Pitkäperjantain esityksen aikana ei bussivuoroja ole.
Bussikuljetuksia Ristin tielle
Porin rovastikunta järjestää ilmaisen bussikuljetuksen Ristin tie -pääsiäisvaellukseen.
Auto 1: klo 20.00 Kankaanpää klo 20.30 Pomarkku klo 21.00 Noormarkku
Lähtö Kankaanpäästä seurakunnan parkkipaikalta. Ilmoittautuminen pe 26.3. mennessä autoon 1 Kankaanpään kirkkoherranvirastoon p. 02-572 7311.
Auto 2: klo 19.00 Siikainen klo 19.30 Merikarvia klo 20.00 Ahlainen klo 20.30 Reposaari klo 21.00 Pihlava
Lähtö Siikaisten kirkolta. Ilmoittautuminen pe 26.3. mennessä autoon 2 Pihlavan seurakuntatoimistoon p. 0447-309 660.
Paluu Porista noin klo 24.00. Autot täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä!
Ristin tie –pääsiäisvaellus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea pääsiäisen sanoma elävästi evankeliumien hengessä. Porissa Ristin tie perustuu Paavo Liskin käsikirjoitukseen.
Pääsiäisvaelluksen ohjaa Matti Mäntylä. Taiteellisessa suunnitteluryhmässä ovat myös Ritva Tuutti-Friman ja Raili Turtola.
Roolijako on pysynyt melkein samana kuin vuonna 2008. Jeesuksen roolissa on Matti Hakulinen. Pontius Pilatuksena nähdään Marko Honkanen. Kaifaksena on Jarmo Salmi ja Juudaksen roolissa hurmaa Ari-Pekka Söderdahl. Jeesuksen äidin, Marian roolissa on myös tuttuun tapaan Kielo Tommila. Johanneksen roolissa nähdään tällä kertaa Peter Sebastian Lehtonen.
Vaelluksen kesto on n. 2 tuntia (aika riippuu yleisömäärästä).
Harjoitukset pidetään Porin seurakuntakeskuksessa sunnuntaisin 1.11., 15.11. ja 13.12. klo 13.00 - 16.00
Harjoitukset vuonna 2010 pidetään
24.1. klo 13 - 16 Seurakuntakeskus 5. krs
7.2. klo 12 - 15 Seurakuntakeskus 2. krs
14.3. klo12-15 Seurakuntakeskus 2. krs
21.3. klo 13 - 16 Seurakuntakeskus 5. krs
29.3. klo 18 - Raatihuoneenpuisto tai Seurakuntakeskus 2. krs
30.3. klo 19.00 - Raatihuoneenpuisto; ne henkilöt, joilla on repliikkejä / mikrofonit
31.3. klo 21.00 Raatihuoneenpuisto
1.4. klo 22.00 Raatihuoneenpuisto Kenraaliharjoitus
Pitkäperjantai 2.4. klo 22.00 RISTIN TIE Raatihuoneenpuisto
8.2. klo 12.00 Nauhoitus - Kohtaukset Marian talo ja Kyreneläinen, Porin teatteri
Kuorolaisten virsilauluharjoitukset pidetään sunnuntaina 10.1. klo 16.00 Porin seurakuntakeskuksessa 2. krs sekä 24.1. alkaen klo 16 seurakuntakeskuksessa 5. krs
VIRSIEN NAUHOITUS 15.2.2010 klo 17.00 alkaen Keski-Porin kirkossa
PUKUJEN SOVITUS Porin Teatterin puvustamossa viikolla 11. Tarkempi aika sovitaan erikseen.
2008 Ristin tie –pääsiäisvaelluksella 15 000 seuraajaa
Ainakin 15 000 ihmistä seurasi 2008 pitkäperjantai-iltana liki kymmenen asteen pakkasessa Ristin tien tapahtumia Porin Raatihuoneenpuiston ja Keski-Porin kirkon tuntumassa.
toteutettiin Porissa vuoden 2008 pitkäperjantaina klo 21.45 - n.00.30 (ml. musiikkihetki Keski-Porin kirkossa).Porin seurakuntayhtymä toteutti pääsiäisvaelluksen yhteistyössä Porin teatterin ja Porin kaupungin kanssa.
Ristin tie toteutui ammattinäyttelijöiden ja 250 vapaaehtoisen voimin jotka olivat mukana lähinnä kansanjoukkona, kun Ristin tie eteni tapahtumapaikalta toiselle Raatihuoneenpuiston ympäristöstä Keski-Porin kirkolle.
Ristin tie –pääsiäisvaellus lyhyesti
Ristin tie –pääsiäisvaellus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea pääsiäisen sanoma elävästi evankeliumien hengessä. Porissa Ristin tie perustuu Paavo Liskin käsikirjoitukseen.
Pääsiäisvaelluksen ohjaa Matti Mäntylä. Taiteellisessa suunnitteluryhmässä ovat myös Ritva Tuutti-Friman ja Raili Turtola.
Ristin tien suojelijana toimii piispa Kari Mäkinen.
Vaelluksen kesto on n. 2 tuntia (aika riippuu yleisömäärästä) minkä jälkeen on mahdollisuus jäädä pohtimaan näkemäänsä ja kuulemaansa musiikkihetkessä Keski-Porin kirkossa.
Ristin tien liikennejärjestelyt
Ristin tie vaatii liikennejärjestelyjä Raatihuoneenpuiston ja Etelärannan alueella kiirastorstaina ja pitkäperjantaina:
torstaina 20.3. iltapäivällä poistetaan käytöstä Teatterikadun ja Raatihuoneenkadun pysäköintipaikat Samoin poistetaan käytöstä Etelärannan pysäköintipaikat välillä Teatterikatu-Yrjönkatu.
samat katuosuudet on suljettu kokonaan ajoneuvoliikenteeltä torstai-illan kenraaliharjoituksen alkaessa (klo 21.30) ja varsinaisen vaelluksen ajaksi pitkäperjantaina klo 21-. Suljettuja katuja avataan liikenteelle sitä mukaa kun Ristin tien tapahtumat ja kansanjoukot siirtyvät Raatihuoneenpuistosta Etelärannan kautta Keski-Porin kirkolle.
pitkäperjantain varsinaisen vaelluksen aikana (klo 21-24) liikennettä ohjataan Valtakadulla, Hallituskadulla, Yrjönkadulla, Antinkadulla ja vaelluksen loppuvaiheessa (Yrjönkadun ylityksessä) Porin sillan Pohjoisrannan puoleisessa liikenneympyrässä.
Omat autot kehotetaan jättämään etäämmälle tapahtumapaikoilta. Paikoitustilaa löytyy suhteellisen läheltä mm. Kirjurinluodosta
Suljettavat katuosuudet on merkitty oheiseen karttaan punaisilla nuolilla ja liikenteen ohjauspaikat punaisella ympyrällä:
Lähtö:
Siikaisten kirkko klo 19.45
Merikarvian kirkko klo 20
Ahlaisten kirkko klo 20.30
Reposaaren kirkko 20.45
Pihlavan kirkko klo 21.
Paluu yöllä takaisin. Järjestää Porin rovastikunta
Ristin tien tapahtumapaikat
Klikkaa kartta suuremmaksi...
Ristin tien henkilöt
Käsikirjoitus: Paavo Liski
Ohjaus: Matti Mäntylä
Lavastus: Christer Lågland
Rooleissa mm.
Jeesus: Matti Hakulinen
Johannes: Teemu Niemelä
Pietari: Kari Paukkunen
Juudas: Ari-Pekka Söderdahl
Maria: Kielo Tommila
Kaifas: Jarmo Salmi
Pontius Pilatus: Marko Honkanen
Ristin tie -pääsiäisvaelluksen aikana laulettavat virret:
virsi 3 Hoosianna! huudetaan
virsi 2 Avaja porttis, ovesi
virsi 332 Herraa hyvää kiittäkää
virsi 77 Käy yrttitarhasta polku
virsi 61 Ken tahtoo käydä Herran askelissa
virsi 63 Oi rakkain Jeesukseni
KÄRSIMYSTIE
Pääsiäisajan katunäytelmä Paavo Liski Ypäjä 1999
Käsikirjoituksesta lyhennetyn koosteen vaellukseen osallistuvalle yleisölle muokannut Hanna-Maria Vahala
Valokuvat kirjaston Ristin tie -näyttelystä - pienoismallit Christer Lågland
I KOHTAUS Vaellus alkaa markkinatorin tunnelmista (n. klo 21.45). Paikkana on Jerusalemin temppelin etupiha, joka sijaitsee Porin Teatterin Raatihuoneen puiston puoleisella pylväikköseinustalla.
Yleisö voi asettua seuraamaan kohtausta kadulle tai Raatihuoneen puistoon.
Markkinatunnelman keskelle saapuu Jeesus aasilla ratsastaen seuraajineen (Valtakadun suunnasta), jolloin lauletaan virsi 3. Jeesus siunaa kansaa, kaataa rahanvaihtajien pöydät ja käy vuoropuhelun fariseusten kanssa. Kohtauksen päättyessä virteen 2 Jeesus opetuslapsineen lähtee viettämään ehtoollista Markuksen talolle (Pohjoispuiston puoleisessa päässä Raatihuoneen puistoa).
Yleisö voi siirtyä Raatihuoneenpuistoon, josta saa seurattua sekä ehtoolliskohtauksen että puiston toiseen päähän Karhupatsaan luokse sijoittuvan Getsemane-kohtauksen.
II KOHTAUS Jeesus opetuslapsineen syö pääsiäisaterian ja viettää ensimmäistä ehtoollista. Virttä 332 laulettaessa Jeesus opetuslapsineen kulkee vaellukseen osallistuvan yleisön läpi puiston toiseen päähän Getsemaneen.
III KOHTAUS Jeesus rukoilee Getsemanessa. Paikalle saapuu Juudas, joka tuo sotilaat vangitsemaan Jeesuksen. Sotilaat kuljettavat Jeesuksen yleisön keskeltä puiston poikki Teatterin suuntaan, lauletaan virttä 77.
Yleisö voi seurata Jeesusta kuljettavia sotilaita.
IV KOHTAUS Temppelin esipihalla (jälleen teatterin sivustalla) on hiilivalkea, jonka luokse Pietari on paennut Getsemanesta. Sotilaat pysähtyvät Jeesuksen kanssa seuraamaan kohtausta. Pietari kieltää Jeesuksen ja kukko laulaa. Virttä 61 laulettaessa siirrytään ylipappi Kaifaan palatsin luokse (seurakuntien hallintoviraston parvekkeen alle).
Yleisö voi siirtyä Hallituskadulle.
V KOHTAUS Sotilaat tuovat Jeesuksen ylipappi Kaifaan luo (kirkkoherranviraston kulmaparvekkeen alle). Jeesusta vastaan esitetään syytteitä, Johannes saa puolustaa häntä, mutta hänet tuomitaan. Kuolemantuomion saa kuitenkin antaa vain Rooman vallan edustaja, maaherra Pilatus. Kaifas lähettää sotilaat viemään Jeesuksen Pilatuksen tuomittavaksi (puhallinmusiikin myötä). Juudas katuu ja heittää kavalluksesta saamansa rahat takaisin papeille.
VI KOHTAUS Pilatuksen palatsin portailla (Raatihuone) esitetään syytökset Jeesusta vastaan, Pilatus on haluton tuomitsemaan häntä, mutta ruoskituttaa ja tuomitsee Jeesuksen fariseusten ja kansan painostaessa. Virttä 63 laulettaessa ristiä kantavaa Jeesusta lähdetään kuljettamaan Golgatalle sotilassaatossa Raatihuoneenkatua alas Etelärantaan.
Yleisö voi seurata Jeesusta ja kansanjoukkoa tai siirtyä sen edellä jo rantakadulle. Jos yleisöä on paljon, voi myös Valtakatua pitkin kulkea kirkkopuistoon, vaikka silloin jäävät näkemättä seuraavat kaksi lyhyttä kohtausta.
VII KOHTAUS Jeesuksen kaatuessa ensimmäisen kerran hänen äitinsä Maria ja Maria Magdaleena yrittävät antaa hänelle vettä. Sotilaat estävät sen ja ristinsaatto jatkaa matkaa.
VIII KOHTAUS Jeesuksen uupuessa ja kaatuessa sadanpäämies pysäyttää ohikulkevan Simon Kyreneläisen ja pakottaa hänet kantamaan Jeesuksen ristiä. Matka Golgatalle jatkuu.
IX KOHTAUS Kirkkopuistoon saavuttaessa Jeesus kohtaa Jerusalemin tyttäret, itkevät naiset ja puhuu heille. Naisten surutanssin jälkeen sotilaat vievät Jeesuksen Golgatan kummulle.
Yleisö voi asettua kirkkopuistoon rakennetun Golgatan ympärille.
X KOHTAUS Jeesus ristiinnaulitaan ryövärien keskelle. Sotilaat heittävät arpaa hänen viitastaan. Jeesus puhuu äidilleen ja Johannekselle, ja rukoilee, häntä pilkataan, hän keskustelee ryövärin kanssa ja antaa henkensä Isänsä käsiin sanoen: ”Se on täytetty!”
Lapsikuoron laulaessa yleisö voi siirtyä kirkon ovien eteen.
Kirkon ovet aukeavat ja Jeesus ilmestyy kirkastettuna.
Vaellus päättyy musiikkihetkeen kirkossa (n. klo 24) jonne yleisö voi seurata Jeesusta.
Tiedustelut:
Ristin tien projektipäällikkö, diakoniasihteeri Ulla Kallio.
Raino Salmijärven toimittamia Ristin tie aiheisia haastatteluja kuultiin maaliskuussa 2010 Radio Dein Toivon päivässä ja Radio Porin Seurakuntaviitonen -sarjassa.
Ohjelmat ovat kuultavissa myös tällä sivulla:
Ristin tien puvustaja Tuula Pulkkinen:
Adobe Flash Player not installed or older than 9.0.115!
Jeesuksen roolin Matti Hakulinen:
Adobe Flash Player not installed or older than 9.0.115!
Ja näissä mietteissä oli Ristin tien ohjaaja Matti Mäntylä muutama päivä vuoden 2008 vaelluksen jälkeen:
Adobe Flash Player not installed or older than 9.0.115!